Klarinetti
Klarinetti soi helposti ylävireisesti hiljaisissa nyansseissa, ja lujaa soitettaessa intonaatio roikkuu. Nämä tendenssit ovat vastakkaisia muihin puhaltimiin verrattuna ja vaativat tarkkaavaisuutta varsinkin fraasien lopuissa. Tämä sama ilmiö hankaloittaa ensemblen intonaatiota esimerkiksi sforzatoja soitettaessa.
Klarinetin lämmetessä sen intonaatio nousee muihin puhaltimiin verrattuna hyvinkin nopeasti, koska mm. porauksen luonteesta johtuen soittimella on suljetun urkupillin ominaisuudet. Se soi oktaavia matalammalta kuin mitä soittimen fyysinen pituus edellyttäisi. Tästä seuraa että lämpenemisestä johtuva virityksen nousu on myös kaksinkertainen.
Rekisteriläpän toiminta on poikkeuksellista. Klarinetti on ainoa puupuhallin, jonka rekisteriläppä nostaa ääntä oktaavin+kvintin. Tämä duodesimi-intervalli on soittimen rakenteesta johtuen aina liian laaja, varsinkin kun itse rekisteriläppää käytetään myös osana yksiviivaisen b:n sormitusta ja sen sijainti on tästäkin syystä kompromissi.
Orkestereissa on useimmiten vallalla klarinetin sointikulttuuri, johon kuuluu säästeliäs tai kokonaan puuttuva vibrato. Tämä asettaa erityisiä haasteita intonaatiolle, koska vibraton kautta tuleva joustavuus puuttuu.
Vakiintuneessa istumajärjestyksessä klarinetti sijaitsee huilujen takana, mistä seuraa, että yhteys jousiin ja erityisesti klarinetin sisarstemmaan alttoviuluun kärsii.
Saksassa ja Itävallassa monissa orkestereissa käytetään ns. saksalaista klarinettia, jonka koneisto ja poraus hieman poikkeavat muualla käytetystä Boehm-systeemistä. Myös sointi-ihanteissa on ollut suuria eroja saksalaisten, ranskalaisten ja brittien välillä. Viime vuosikymmeninä ranskalaisenkin klarinetin sointi on siirtynyt kaikkialla maailmassa tummempaan ja kompaktimpaan suuntaan ja maiden väliset koulukuntaerot ovat kaventuneet. Tämä on helpottanut intonointia ja blendausta sektioissa.