Kombinaatioäänet
Kun kaksi ääntä soi yhtä aikaa, on usein kuultavissa ylimääräisiä ääniä, jotka eivät synny noiden äänten yläsävelistä, vaan perusvärähtelyjen yhdistelmästä. Nämä äänet kuuluvat soitettujen äänten alapuolella ja niiden taso on riippuvainen soitetun intervallin laajuudesta. Yleisnimitys näille äänille on kombinaatioäänet; niiden joukossa on tärkeä merkitys differenssi-äänellä, jonka säveltaso on soitettujen äänten hertsilukujen erotus. Jos siis soitamme a1:n (440hz) luonnollisen terssin kanssa (cis2; 550hz), ne muodostavat differenssiäänen 550-440=110, joka on suuri A. Näin matalat äänet lisä-äänet eivät useinkaan erotu käytännön tilanteissa ja suurempi merkitys onkin kombinaatio-äänillä, jotka syntyvät yläsävelsarjan viereisiin tasoihin silloin kun soitettu intervalli on harmonisesti puhdas.
Kun soitamme luonnollisen suuren terssin (5:4), ilmestyy selvimmin kuuluville alapuolinen kvartti, joka täydentää terssin kolmisoinnuksi (5:4:3). (Näin käy varsinkin huiluilla, klarineteilla saattaa kombinaatioäänenä kuulua selvemmin oktaavi, eli 5:4:2). Kun terssi laajenee, kombinaatioääni laskee. Tämä ilmiö on selvästi kuultavissa jo tasavireisen terssin soidessa ja se korostuu pythagoralaisessa terssissä; sen kombinaatiokvartti on selvästi matala. Pieni terssi (6:5) taas tuottaa äänen joka muodostaa suuren terssin soitettujen äänten alapuolelle jolloin syntyy duurisointu (6:5:4). Kun pieni terssi supistuu, kombinaatioääni nousee. Tämä ilmiö in selvästi kuuluvilla, kun soitetaan luonnollinen pieni septimi. Tällöin puhtaan kvintin ja luonnonseptimin suhde on 7:6. On selvästi kuultavissa, että syntyy sointu 7:6:5:4, siis luonnollinen nelisointu. (Kombinaatioäänet soivat selvemmin luonnossa kuin nauhoitettaessa; musiikkiesimerkkiosiosta löytyy kuitenkin myös nauhoitettuna tilanne, jossa kombinaatioääni on selvästi kuultavissa.)
Myös puhtaat intervallit, kvintti ja kvartti tuottavat kombinaatio- ääniä; kvintti aiheuttaa alemman ja kvartti ylemmän intervallin sävelistä oktaavia matalammalla.
Giuseppe Tartini analysoi tätä ilmiötä jo 1700-luvun puolivälissä; kombinaatio-ääniä kutsutaankin joskus Tartini-ääniksi. Tartini käytti tietoaan hallitusti viulun kaksoisotteita kontrolloidessaan, ilmeisesti pyrkien harmoniseen puhtauteen. Myös puhaltajilla on hyötyä kombinaatio-äänten tuntemisesta; niiden kuuleminen nopeuttaa intervallikorjauksia ja varmistaa harmonisen intervallin löytymisen.