Puhaltajien erityisongelmia
Jo puhaltajien koulutuksessa on tekijöitä, jotka vaikeuttavat intonaation hahmottamista ja hallintaa. Kun jouset alusta asti joutuvat tuottamaan sävelkorkeudet aktiivisesti kuunnellen, aloittelevat puhaltajat saavat soittimensa mukana likimääräisen asteikon, joka varsinkin kehityksen alussa on vaikeasti hallittavissa. Tällöin korva helposti tottuu instrumentin virheisiin, ja kun soittimen rakenteesta johtuvat epäpuhtaat äänet ovat usein sävyltään poikkeavia, väri ja korkeus saattavat soittajalta sekoittua.
Lisäksi soitinten äänet ovat hallittavuudeltaan erilaisia. Useissa puhaltimissa on ääniä, joita ei voi mukauttaa soinnullisen intonaation vaatimuksiin sointikvaliteetin kärsimättä. Puhaltaja, joka ponnistelee saadakseen esimerkiksi luonnostaan matalan äänen nostetuksi, ei ole vapaa kuuntelemaan intonaation onnistumista. Ennen kuin soitin on hallinnassa, syntyy intonaatio-ongelmia myös nyanssien vuoksi. Huonosti balansoitu intervalli on vaikea virittää; ja on vaikeaa balansoida vaikkapa pianissimosointu, jossa sekä oboe että klarinetti ovat matalassa rekisterissä. Toisaalta viritystason hallinta äärinyansseissa on erityisen vaativaa, etenkin kun virhetendenssit huilun ja röörisoittimien välillä ovat vastakkaisia.
Puhaltimien erilaiset sointivärit vaikeuttavat korkeuden tajuamista, ja kun sointivärien erot ovat suurimmillaan aloittelevilla puhaltajilla, varhainen yhteissoitto totuttaa usein huonoon intonaatioon. Äänen kultivoituminen merkitsee sointierojen pienenemistä ja niinpä harmonian hallinta helpottuu taidon lisääntyessä.
Kaiken tämän ohella orkesterisoittimien koulutuksessa on vielä yksi rajoitus. Kun keskitytään yksiääniseen soittimeen, harmoniataju ei kehity yhtä luonnollisesti kuin esimerkiksi kosketinsoittimien soittajilla. Kuitenkin orkesterin yhteissoitossa nimenomaan puhaltajilta vaaditaan nopeaa sointujen analyysiä - niinpä harmonian opiskelua sekä teoriassa että käytännössä olisi koulutuksessa lisättävä alusta alkaen.