Janne Laukkarinen

Maalaukset on mielestäni hienoja, mutta niissä ei ole enää sisältöä. Lopetin maalaamisen koska instituutioni ei sopeutunut yleiseen diskurssiin.
2017
Sekatekniikka

Katsoin televisiota ja kuuntelin musiikkia. Niiden kolmen vuoden aikana en tehnyt mitään muuta kuin maalannut, piirtänyt, nukkunut, syönyt ja lukenut muutaman kirjan. Tein lukemattomia kuvallisia kokeiluja. Suunnittelemani aikataulun mukaisesti, eli joka päivä niin paljon kun pystyin. Halusin representoida havaitsemani todellisuuden maalauksellisina abstraktioina. Itsekuria vaativan sääntöjärjestelmän tarkoituksena oli välittää jotain mikä ei välittyisi kirjallisessa tai verbaalisessa kommunikaatiossa. Maalausprosessista muodostui instituutio. Instituutioni keskeisin toiminto oli maalausten kehittäminen ja siihen liittyvän järjestelmän toistaminen. Toiston tarkoituksena oli saavuttaa maalauksen ja minun väliselle vuorovaikutukselle uusia muotoja.

Mielikuvieni johdattamana ajattelin maalaustaiteen luovuuden olevan arvioitavissa kun taiteilija pystyy kokeiluillaan kehittämään jotain uutta maalauksessa. Eli rikastuttamalla maalaustaidetta ennennäkemättömillä tyyleillä. Uskoin taideyleisön arvostavan juuri näitä arvoja maalauksessa. Rajasin maalausprosessin tuottamisen kaikista vakiintuneisiin. Muotoa, tilallisuutta, siveltimien jälkiä ja erityisesti kiinnitin huomiota väreihin. Koska minulle vain perinteisten maalauksien rakenteiden uudenlainen käyttöönotto oli varma todiste luovuudesta. Jos saavuttaisin uuden tyylin lisäksi jotain aiemmista samoja aiheita kuvanneista taidemaalareista ilmaisuvoimaisemman kokonaisuuden olisi se todiste ymmärtämisestä omaa välinettäni kohtaan. Ja olisin tuonut perinteisten maalaustarvikkeiden potentiaalin uudelleen esille. Nyt miettiessäni se oli ensijaisesti terapeuttista ja haastavaa.

Erilaisen tyylin tavoittelu muistuttaa kovien huumeiden käytön lopettamista, epäonnistumisien läpikäymistä, luopumista siitä mikä ei toimi. Sitten päättäväisyyttä ja suunnittelua. Maalauksellisten päämäärien takia lopetinkin niiden käytön. Huumeiden lopettamisen tuottama tyhjiö korvaantui maalauksellisella idealismilla. Uuden aktiviteetin olemassaolo teki siitä huomattavasti helpompaa kuin aiemmat yritykseni elää ilman päihteitä. Irtaantuminen huumeiden käytön täyttämästä sosiaalisesta verkostostakin tapahtui ilman minkäänlaista henkistä kamppailua.

Mukailin ennen Kuvataideakatemiaa vilpittömästi modernistista taidekäsitystä. Tässä esillä olevat teokset olen tehnyt opiskeluiden ensimmäisenä syyslukukautena. Eli kaikille pakollisessa orientaatio opintojaksossa. Maalasin vielä tuolloin samoja maalauksellisia kriteereitä mukailevalla tavalla. Vaikkakin usko sen tärkeyteen oli jo hiipunut. Orientoivien opintojen tarkoituksena on esitellä käsitys Kuvataideakatemiasta instituutiona. Sen opetussuunnitelmasta, vaihtoehdoista, henkilökunnasta, hallinnollisista prosesseista, opiskelijoista ja tiloista. Silloin esitellään sen tarjoamat resurssit ja asettamat rajat.

Maalaukset on ripustettu valmistumisen ajankohtaa mukaillen. Ensimmäinen on vasemmalla ja viimeisin oikealla. Pelkästään oranssi jonka keskellä on neliö valkoisella paperilla poikkeaa kronologisesta järjestyksestä. Se oli ensimmäinen onnistunut kokeilu ja tarkastelun jälkeen se mielestäni representoi Helsingin metron penkkiä. Vasemman puoleinen on muodon ja värin tuottama tilailluusio. Loput kolme jäivät keskeneräisiksi.