Katarina Meister
Taiteilijan teokset ovat esillä entisessä Amos Andersonin taidemuseossa
1990 / Tallinna, Viro
2018
Öljy kankaalle
Henry Moore on kuvannut veistoksiaan ”nojaaviksi”. Seinälle ripustetut maalaukset voivat tuntua melko häiritseviltä, jos niitä ajatellaan yleisemmin tilassa olevina objekteina. Jos ne olisivat lattialla, niiden päälle voisi vahingossa astua. Jos ne taas nojaavat seinää vasten, ne koskettavat samanaikaisesti sekä lattiaa että seinää ja ovat aktiivisesti osana ympäröivää tilaa.
Kävin Tallinnassa ranskankielistä lukiota, jonka seiniä koristivat jäljennökset lukuisista taiteen merkkiteoksista. Maalaukset oli tehty samankokoisiksi, ja niiden kehykset ja suojalasi korostivat niiden samankaltaisuutta. Meidän piti tutustua teoksiin, ja joskus niiden pohjalta pidettiin kokeita. Koulutuksemme kuitenkin katkesi ennenaikaisesti, sillä rehtorimme mukaan taiteen päätepiste oli Picasso. Katsellessani näitä rajoitettuja kuvia päivästä toiseen pohdin, mitkä teosten todelliset mittasuhteet olivat.
Oman teokseni mittasuhteet ovat täsmälleen samat kuin erään toisen teoksen, joka maalattiin 200 vuotta sitten. Tuon teoksen maalasi ikäiseni taiteilija, jonka luoma sisältö sulautui vaistomaisesti äitini minulle lähettämään kuvaan.
