Milla Aska
Taiteilijan teokset ovat esillä Project Roomissa
1993 / Sodankylä
2018
Öljyväri kankaalle
Olemisessa väsyttävintä on varmaan tämä jatkuva väsymys: kehnosti ja puoliksi mukana kaikessa. Stressi on ristikko mun aivojen ja kallon välissä, se vuorotellen puristaa ja laajenee.
Joskus hahmotan maalaamisen vain jonakin järjettömänä möykkynä pääni ulkopuolella. Tai sitten maalaus mahtuu syliini ja osoittaa kehoni ääripäät. Sen pinta tuntuu marjapuurolta.
En kestä työhuoneessani kuuluvaa huminaa – vai onko se sittenkin upottavaa tai jotenkin vastaanottavaa? Liima muuttuu kärpäspaperiksi ja tarttuu ympäröivään pölyyn, piirustukseen ja sormiini. Saatan alkaa nähdä hahmoja ja raajoja (aina niitä raajoja ilmaantuu, tai maisemia). Teokset pelaavat keskenään rikkinäistä puhelinta. Yritän kuunnella niitä.
Mulle on sanottu: ’’Vähemmän sellaista musta tuntuu -tekstiä.’’
Mutta mitä jos keskiössä saisivat sittenkin olla väsynyt ja herkkä ruumis, tunteminen, lämpö, intiimiys tai haavoittuvuus? Kai ajatukseni ovat läsnäolossa tai hitauteen ja lepoon antautumisessa ehkä jokin pieni leikkisyys saisi myös kulkea mukana haluaisin vähän hullutella Tyynyt ovat lähellä mun sydäntä.
