to kosie
Taiteilijan teokset ovat esillä Lisätilassa
1986 / Puola
2017
Muoviesineet, ääni, video
Voi näyttää siltä, että tekemämme valinnat ovat harkittuja ja että maailma, jossa elämme, on järjestynyt enemmän tai vähemmän järkevällä tavalla. On kuitenkin asioita, joita emme kykene havaitsemaan: tekemiemme valintojen kätkettyjä seurauksia, joilla on oma vaikutuksensa meihin ja ympäristöömme.
Ostamme kertakäyttöisiä muovituotteita päivittäin: kahvimukeja, kaupoissa myytävien ruokien, myös hedelmien ja vihannesten, pakkauksia sekä muovipusseja, jotka heitämme roskiin heti, kun olemme palanneet kotiin. Muovi saa meidät tuntemaan olomme turvalliseksi – se luo illuusion siitä, että ostamiamme tuotteita ei ole aikaisemmin käytetty ja että ne eivät sisällä lainkaan bakteereita, viruksia tai likaa. Emme uhraa ainuttakaan ajatusta muovin sisältämille ja lopulta ympäristöön päätyville kemikaaleille. Värikkäät pakkaukset miellyttävät silmää, ja ne vetoavat siisteyden tarpeeseemme. Tämän lisäksi muovi saa meidät vaatimaan ostamaltamme ruoalta täydellisyyttä.
Muovi ei koskaan katoa. Se hajoaa auringon ja ilman vaikutuksesta aina pienempiin osiin päästäen samalla ympäristöönsä kemikaaleja ja muuttuen lopulta mikromuoviksi. Suuria määriä muovijätettä päätyy maailman meriin, jossa se tappaa mereneläviä monin tavoin: eläimet voivat jäädä muovijätteeseen kiinni, luulla sitä ruoaksi, tulla muovin sisältämien kemikaalien myrkyttämiksi tai kuolla mikroskooppisten pienten muovihiukkasten tunkeuduttua niiden ihon lävitse. Emme pysty vielä ennakoimaan, mitä seurauksia merieläinten tuholla voi olla. Jo nyt muovi kuitenkin palautuu ravintoketjun myötä osaksi elämäämme syömämme kalan ja muiden merenelävien sekä saastuneessa maassa kasvatettujen ja muoviin käärittyjen vihannesten mukana. Muovista on tulossa osa ihmiskehoa.
Meidän on mahdotonta havaita tämän tapahtumaketjun seurauksia, koska ne eivät ole missään mittakaavassa. Itse asiassa emme välttämättä edes halua saada niitä selville. Olemme erillään prosessista, jonka osa kuitenkin olemme. Sen sijaan, että osaisimme tarkkailla todellisuutta ja tehdä töitä sen kanssa, elämme päättymättömässä unessa.
