Äänten ominaisuuksia

Ilmanpaineen vaihtelu, joka äänen synnyttää, voi olla jaksollista tai jaksotonta. Edellisessä tapauksessa puhutaan perustaajuudesta, joka määrää äänenkorkeuden (sävelkorkeuden, kuuloalue on n. 16 Hz – 20000 Hz). Jaksottoman värähtelyn synnyttämää ääntä nimitetään kohinaksi.

Musiikkiakustiikassa äänet voidaan jakaa luokkiin seuraavalla tavalla:

1. Harmoniset äänet, joilla on taajuudessa tasavälein esiintyvät osaäänekset
2. Epäharmoniset äänet, joilla osaäänekset eivät esiinny tasavälein
3. Kohinaiset äänet, joissa on mukana suhinan kaltaista, laajakaistaista ääntä

Perinteisessä mielessä ”säveliksi” nimitetyt äänet kuuluvat luokkiin 1 ja 2, puhaltimet luokkaan 1, jousi- ja kielisoittimet ovat hyvin lähellä luokkaa 1 ja useimmat lyömäsoittimet kuuluvat luokkaan 2. Soittimien äänissä on aina mukana myös luokkaan 3 kuuluvaa ääntä, mutta useimmiten sitä pyritään minimoimaan (esim. puhaltimien ”tuhina, suhina”). Osaäänesten keskinäiset voimakkuussuhteet kohinan lisäksi vaikuttavat äänen sointiväriin.

Parhaan kuvan osaäänesten jakaumasta ja kohinasuhteesta antaa äänen spektri, joka on valokuvan tapainen otos äänestä tietyllä ajan hetkellä. Kun esim. soittimen ääni on hyvin vakaa ja hallittu, on spektrin muutos ajan funktiona vähäinen. Äänen huojunta, runsas kohina ym. epävakaus ilmenee spektrin jatkuvana ja huomattavana muutoksena.

Sävelten perusominaisuudet

Musiikin teoriassa sävelten perusominaisuuksia ovat säveltaso, voimakkuus, kesto, alkamishetki ja sointiväri. Näillä sivuilla keskeisiä ovat kaksi ensimmäistä, joita suunnilleen vastaavat akustiikan käsitteet äänenkorkeus ja äänekkyys.

Ääniluokkien kuvaajia aika-amplitudi-koordinaatistossa