Mun juttu – meidän tulevaisuus -hanke: Tanssin taikaa ja byrokratiaa

Olipa antoisaa päästä katsomaan nuorten tanssipajaa Ohjaamon tiloissa Lahdessa. Tila itsessäänkin on hurmaava ullakkokerros, jonne siivilöityi huhtikuun keväistä valoa. Tanssija Riku Immonen otti nuoret vastaan rennosti. Jo esittäytyminen viritti tanssimuuveihin, kun Riku pyysi jokaista sanomaan nimensä ja samalla heittämään lonkalta jonkin liikkeen. Ensin haparoitiin ujoja kädenheilautuksia, sitten vähän rohkeampaa kuviota kunnes viimeiset poseerasivat kunnon tanssiasennoissa ja kertoivat liikkeillään myös omasta temperamentistaan ja luonteestaan.

Verryttelyn jälkeen lähdettiin oitis tekemään sarjaa liike kerrallaan. Näppäilin haltioissani kuvia, kun näin koreografian muotoutuvan silmissä. Vaikutuksen teki harjoitus, jossa nuoret silmät suljettuina kädet siipinä, kuvittelivat lentävänsä. Ilmeet olivat keskittyneitä ja onnellisia. Tilaan virtasi ilmaa, vapautta, kauneutta. Jokaisen nuoren kasvoilla lepäsi taianomainen valo.

Hiivin pois hiljaa mutta palasin takaisin ruokatauolla - byrokraattitätsynä, joka jakoi ikävän näköisiä, virallisuuteensa kohmettuneita aloituslomakkeita. Salassa pidettävä, salaustaso III (JulkL(621/1999)24.1 §: n 25-k ja 32-k… Muutamien LOL- ja HV-puuskahdusten jälkeen minulta kyseltiin, ”mitä v****a joku EU-virkamies tekee mun puhelinnumerolla”, ”ketä kiinnostaa mihin vähemmistöön mä kuulun”, ”mä hoidan mun pikkubroideja, voinks laittaa, että mun perheeseen kuuluu huollettavia?”, ”oonks mää asunnottomuusuhanalainen ku vanhemmat aikoo heittää mut himasta toukokuussa - ku ei saa koulun loputtua pesiytyy nurkkiin lorviin?”.

Byrokraattitätsy punoitti, selitti ja sopersi. Ainoat asiat, jotka upposivat, liittyivät siihen, että EU:ssa halutaan tietää osallistujien oikeasti olevan olemassa eikä vain tekaistuja nimiä ja että viranomaiset haluavat olla varmoja toiminnan kohdistuvan nuoriin. Naureskellen kysymysten kummallisuuksille kaikki kuitenkin täyttivät lomakkeen. Huh!

Koreografia oli muotoutunut aamupäivällä ja nyt sitä harjoiteltiin eri musiikin rytmien tahdittamana, jatsina, kansantanhuna, rockahtavana, popahtavana tai kunnon hip hop -versiona. Aina tuli ilmaisuun uusia ulottuvuuksia ja kerroksia. Lumoavaa, sanoisin. Päivään jäi irtonainen hyvä fiilis pelkästä katsomisesta. Nuoret osaa mitä vaan.

Anja Kuhalampi, kehittämispäällikkö, Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut / Mun juttu – meidän tulevaisuus -hanke

Lue lisää: http://munjuttuhanke.fi