Burmalainen marionettiteatteri – Yokhte pwe

Burmassa on oma marionettiteatterin perinne, jonka keskeisiä aiheita ovat jataka-tarinat sekä toisinaan myös Ramayana, joka omaksuttiin Burmaan Thaimaan kautta. Marionetit ovat noin puolimetrisiä ja niitä liikutellaan ylhäältä käsin, langoilla. Vaativimmissa nukeissa lankoja voi olla kymmeniä. Nukkien silmät liikkuvat, sormet taipuvat jne. Erityisen vaativissa kohtauksissa, kuten tanssinumeroissa, niiden lankoja saattaa ohjailla kaksikin nukkemestaria. Nukkien liiketekniikka imitoi burmalaista klassista tanssia ja esitystä säestää perinteinen saing-orkesteri. Nukkehahmoihin kuuluu burmalaisen teatterin keskeiset roolihahmot. Idealisoituna sankariparina esiintyy aina prinssi (mintha) ja prinsessa (minthamee), joiden kaksintanssi, muodostaa usein näytelmän kohokohdan. Muita roolihahmoja ovat ministerit, alkemisti, demonihahmot, narri ja erilaiset eläinhahmot kuten norsu, hevonen ja apina. Useamman metrin levyisellä näyttämöllä oli alunperin simultaanilavastus, jonka oikea sivu kuvasi valtaistuinhallia ja vasen sivu viidakkoa. Nykyään käytetään myös värikkäitä, vaihdettavia takakulisseja.

Yokhte pwen historiaa ei tunneta varmuudella. Yleisen käsityksen mukaan se syntyi burmalaisen teatterin kultakaudella, 1700-luvun lopussa, mutta tekstilähteiden perusteella Burmassa tiedetään esitetyn nukketeatteria jo 1400-luvulla. Usein kunnia sen kehittämisestä annetaan kuitenkin 1700-luvulla vaikuttaneelle teatteriministerille U Thawille. Kukoistuksen kautenaan marionettiteatteri oli tarkoitettu hoville, mutta kuninkaallisen tuen loputtua marionettiteatteri on kuulunut temppelifestivaalien ohjelmistoon. Nykyään sitä esitetään myös turisteille.

Vakiokaavan mukaan esitys alkaa nat-hengille osoitetulla rituaalilla, jossa nat-papitarta esittävä nukke suorittaa uhrin, laulaa ja esittää tanssinsa. Sitä seuraa laaja kuvaelma, jossa esitetään maailman synty burmalaisen mytologian mukaisesti. Vasta sitten voi varsinainen, useimmiten jataka-tarinaan perustuva näytelmä alkaa. Sen avauskohtaus on palatsissa tapahtuva kuninkaallinen audienssi, jossa esitellään näytelmän konflikti.

Kukoistuksensa aikana marionettinäytelmät kestivät läpi yön. Nukkemestarit kehittivät taitonsa niin pitkälle, että nukkien nykivät liikkeet ja harkitut maahan pudottautumiset muodostivat esteettiset kriteerit myös eläville tanssijoille. Niin burmalaisessa klassisessa tanssissa on piirteitä nukkien liiketekniikasta ja tanssiohjelmistoon kuuluu ns. nukketansseja, joissa tanssija suoraan imitoi nuken tanssia esiintyen nuken rinnalla. Nykyään kokonaiset nukkenäytelmät ovat harvinaisia ja nykyisen käytännön mukaan esitys kestää pari tuntia turistiesitysten ollessa vieläkin lyhyempiä. Esitykset ovat taantuneet kuvaamaan vain eri roolityyppien keskeisiä tanssinumeroita.