Varjojen maailma – Wayang kulit

Jaavan wayang kulit (wayang = varjo, kulit = nahka) lienee Aasian varjoteatterin lajeista suurimuotoisin ja sofistikoiduin. Varjoteatteria tiedetään esitetyn Jaavalla jo hindu-buddhalaisella Keski-Jaavan kaudella ja ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on peräisin vuodelta 907. Jaavan islamilaistuttua 1400-luvulla vanha itäjaavalainen varjoteatterin muoto taltioitui Balille. Islamilaistuneiden kraton-palatsien hovien suojeluksessa jaavalainen wayang kulit kehittyi mitä monitasoisimmaksi taidemuodoksi. Nahasta leikatut nuket tyyliteltiin lähes abstrakteiksi hahmoiksi todennäköisesti siksi, että islam suhtautuu kielteisesti ihmisen kuvalliseen esittämiseen.

Video: Wayang kulit -varjoteatteriesitys Keski-Jaavalta

Jaavalaisessa, kuten kaikissa Indonesian ja Malesian varjonukkelajeissa, on vain yksi kertoja, dalang. Jaavalaisessa wayang kulitissa hän istuu nelimetrisen valkokankaan takana liikuttelemassa nukkeja, joita yhdessä esityksessä voi olla sadasta viiteen sataan. Hän johtaa laajaa gamelan-orkesteria kuoroineen ja resitoi, laulaa ja lausuu nukkien vuorosanat. Esitys voi kestää koko yön. Wayang kulit käyttää aiheinaan Ramayanaa, Mahabharataa ja niiden kohtauksista kehitettyjä paikallisia versioita sekä puhtaasti jaavalaisia tarinoita, kuten Prinssi Panjin seikkailuja. Vanhinta kerrostumaa edustaa wayang kulit purwa (muinainen wayang kulit), joka keskittyy lähinnä Ramayanaan ja Mahabharataan.

Dalang-kertoja

Wayang kulitin keskipiste on dalang eli kertoja. Hän liikuttelee nukkia, hän johtaa orkesteria, ja välittää eri vokaalisin tekniikoin tarinan ja sen hahmojen vuorosanat. Alunperin dalang on ollut eräänlainen pappi, mutta nykyäänkin hän on erittäin arvostettu yhteisön jäsen. Hänen täytyy ulkomuistista hallita koko valtava mytologinen tarinaperinne ja lisäksi hänen kyettävä improvisoimaan perinteen pohjalta tarinat aina hieman uudenlaisina ja ajankohtaisuuksin höystettyinä. Dalangin on hallittava myös nukkien liikuttelu, johon liittyy useita erityistekniikoita kuten nukkien ryhmittely valkokankaan alla olevaan tuoreeseen banaanipuun runkoon, roolityyppien karakterisointi liikkeen avulla, sulavuus ja taisteluiden kuvaukset jne. Kertojia koulutetaan erityisissä dalang-kouluissa ja kuuluisimmat dalangit tunnetaan ympäri saarivaltakuntaa.

Tarinat

Wayang kulitin tarinoita tai näytelmiä kutsutaan nimellä lakon. Niitä tunnetaan satoja. Jotkin niistä on omaksuttu suoraan Ramayanasta ja Mahabharatasta, jotkut taas ovat niistä laadittuja paikallistettuja versioita. Lakon toimii vain esityksen juonikehyksenä, sillä improvisoinnillaan dalang elävöittää lakonin joka kerran uudella tavalla. Esitys noudattaa kuitenkin aina tiettyä kaavaa: se alkaa tarinan konfliktin esittelevällä audienssikohtauksella. Vastapuolet lähettävät toisilleen viestejä sanasaattajien välityksellä kunnes päähenkilöt vihdoin kohtaavat. Taistelu huipentaa esityksen toimien samalla sen käännekohtana sankarin palatessa lopulta voittoisana palatsiinsa. Tarinat sisältävät runsaasti eettisiä pohdiskeluja ja perustunnelma on hyvin vakava. Tosin niin sanottujen palvelijaklovnien ryhmä (panakawan) tuovat totisen perussävyn rinnalle alatyylistä ja usein ajankohtaistakin huumoria.

Musiikki

Jaavalaista wayang kulitia säestää suuri, jopa kolmestakymmenestä instrumentista koostuva klassinen gamelan-orkesteri gongeineen, metalofoneineen, ksylofoneineen, piikkiviuluineen ja rumpuineen sekä naiskuoro. Musiikki ei ole vain esityksen ”säestystä”, vaan sen olennainen osa tukien tarinan dramaturgiaa ja korostaen sen käännekohtia. Eri henkilöillä, tunnelmilla ja tapahtumilla on omat tunnusmelodiansa ja gamelan kiihdyttää tempoaan ja korottaa sävelkorkeuttaan kolmesti esityksen aikana korostaen kokonaisdramaturgian käännekohtia.

Nuket

Islamin kielteinen suhtautuminen ihmisen kuvalliseen esittämiseen lienee syynä siihen, että jaavalaisen wayang kulitin nuket kehittyivät erittäin tyylitellyiksi, lähes abstrakteiksi hahmoiksi. Periaatteessa kuvaustapa on yhteinen balilaisen, vanhempia itäjaavalaisia esikuvia noudattavien varjonukkien kanssa: nuken pää kuvataan profiilissa, yläruumis kohtisuoraan edestä ja jalat jälleen sivusta. Jaavalla anatomia tyyliteltiin siten, että nukkien sauvoin liikuteltavat käsivarret ovat tavattoman ohuet ja niin pitkät että nukkien kädet yltävät nilkkojen korkeudelle. Läpinäkymättömästä nahasta leikatut linjakkaat hahmot on rei’itetty pitsimäisiksi rei’ityksen ilmaistessa nukkien yksityiskohdat kuten silmät, suut, korut ja vaatteet. äärimmäisen rikas ja tarkka symboliikka paljastaa nukkehahmojen arvon, yhteiskunnallisen aseman ja luonteenpiirteet. Jalot hahmot (alus) ovat yleensä pienikokoisia, niiden katse on suunnattu maahan ja niiden nenät ovat terävät. Voimakkaat hirviöhahmot (gagah) ovat puolestaan suurikokoisia ja niiden kasvot ja kookkaat nenät on suunnattu röyhkeästi ylöspäin. Esimerkiksi erilaisia silmätyyppejä tunnetaan 15 ja suutyyppejä 11. Myös nukkien värityksellä on symbolinen merkityksensä, sillä esitystä ei seurata ainoastaan valkokankaan edestä, vaan myös sen takaa, jolloin nukkien väritys on nähtävissä. Nuorten hallitsijoiden ja sankarien kasvot ovat valkoiset, vanhempien ja kypsempien mustat kullan ollessa kuitenkin arvokkuuden ja vakavuuden perusvärinä. Hirviöhahmot ovat värikkäämpiä punaisen symboloidessa rohkeutta vihreän ja sinisen taas kertoessa ahneudesta ja epäluotettavuudesta. Sama hahmo voi esiintyä useassa eri muodossa: Mahabharata-eepoksen Arjuna-sankari on nuorena valkeakasvoinen, vanhana hänet taas kuvataan mustakasvoisena ja myös asultaan ja koruiltaan riisutumpana. Esimerkiksi Arjuna-nukesta tunnetaan kaikkiaan 13 erilaista muunnelmaa.

Wayang-perheen muut muodot

Wayang kulitilla on useita sukulaismuotoja, joskin wayang kulit on edelleen Indonesian suosituin ja arvostetuin nukketeatterin muoto.Yleisen olettamuksen mukaan wayang kulitia arkaaisempi tarinankerronnan muoto on wayang beber, jossa kertoja elävöittää tarinaa nukkien sijasta avattavalla kuvarullalla. Kertoja resitoi tarinaa avaten aina esille uuden kohtauksen suuresta kuvarullasta. Perinne lienee katkennut, mutta kuvarullien maalausperinne elää edelleen. Toinen harvinaisuus on wayang klitik, jonka aiheena on tavallisesti islamilainen Damar Wulanin tarina. Wayang klitik-nuket ovat puisia reliefinukkeja eikä perinteessä käytetä valkokangasta.

Wayang kulitin jälkeen suosituin nukketeatterimuoto on kolmiulotteisia sauvanukkeja hyödyntävä wayang golek, jossa siinäkään ei käytetä valkokangasta. Perimätiedon mukaan wayang golekin olisi kehittänyt 1400-luvulla muuan muslimihallitsija. Sen keiskeiseen tarina-ainekseen kuuluukin muslimisankari Amir Hamzahista kertovat tarinat. Wayang golekista kehittyi useita paikallismuunnelmia, joista elinvoimaisin lienee Länsi-Jaavan sundalainen perinne, jonka aiheena on yleensä Ramayana, Mahabharata ja Prinssi Panjin seikkailut. Wayang golek -nukkesarjaan kuuluu yleensä 60–70 nukkea. Koska esitysperinteestä puuttuu valkokangas sekä nukkeja liikutteleva dalang-ketoja että gamelan-orkesteri kuoroineen ovat yleisön nähtävissä.

Video: Wayang golek -nukkemestarin taidonnäyte