Kiinalainen ooppera muotoutuu
Song-kausi (960–1279)

Tang-kauden jälkeen Kiina pirstoutui moniksi pieniksi valtioiksi. Kulttuurin renessanssi alkoi 900-luvulla, kun valtaan tuli Song-dynastia (Sung-). Aluksi pääkaupunkina oli Kaifeng (K’ai-feng) Kiinan keskiosassa viisisataa kilometriä Tang-kauden pääkaupungista Changanista itään Keltaisenjoen varrella. Myöhemmin perustettiin vihollisten valloitusten tähden uusi pääkaupunki eteläisen rannikon Hangzhouhun (Hang-chou). Vaikka aikakausi oli epävakaa, se tuotti paljon loistavaa taidetta (erityisesti runouden ja maalaustaiteen aloilla), ja silloin kiinalainen teatteri alkoi kiteytyä muotoihin, jotka se on säilyttänyt näihin aikoihin asti.

Teatteritalot ja teehuoneet

Song-kaudella monet varhaisemmat Tang-kaudella suositut tanssi- ja viihdeperinteet jatkuivat. Kun Tangin aikana viihdyttäjät olivat toimineet pääasiassa hovin piirissä siirtyivät he valtion varojen vähettyä elättämään itsensä teehuoneisiin ja rikkaiden kauppiaiden ylläpitämiin ryhmiin. Kaifengissa ja Hangzhoussa oli laajat huvikaupunginosat (wazi, wa-tzû), joissa saattoi nähdä mitä vain. Suurissa teatterisaleissa ja teehuoneissa esitettiin miimisiä tanssinäytelmiä, tanssispektaakkeleita, akrobatiaa, eläinsirkusta ja taikatemppuja. Prostituoidut houkuttelivat asiakkaita tanssilla ja laululla; ennustajat ja katumuusikot ansaitsivat elantonsa kujien varrella.

Ohjelmistoon kuului tansseja, jotka olivat peräisin muilta kansallisuuksilta tai varhaisemmilta ajoilta: miesten voimakkaita taistelutansseja, suosittuja rumputansseja ja eläimiä imitoivia esityksiä, kuten perhos- ja riikinkukkotansseja. Tanssivat leijonat juhlistivat festivaaleja. Tavallisen kansan viihdyttämisestä huolehtivat yangge-ryhmät (yang-ke-) eli kylämusiikkiryhmät, joissa esiintyi kaikille tuttuja roolihahmoja: munkkeja, nuoria oppineita, kylänmiehiä. Nuoret neidot sulostuttivat esityksiä tansseillaan.

Hoviperinne jatkuu

Hovissa Tang-perinteitä kunnioitettiin edelleen, vaikkakin pienemmässä muodossa. Suurimmat tanssispektaakkelit eivät kuitenkaan jääneet paljoa jälkeen Tang-kauden mammuttiesityksistä, ja pienimuotoisemmat ”taidetanssit” tyydyttivät vaateliaampien katsojien toiveita. Song-kaudella erilaiset musiikki-, tanssi- ja miimimuodot alkoivat sulautua yhteen, ja niin syntyi draamamuotoja, jotka muistuttavat Kiinan nykyistä ”oopperaa”.

”Ooppera” alkaa saada hahmonsa zaju-näytelmissä

Syntyi zaju (tsa-chü), tanssia, musiikkia ja draamaa yhdistelevä teatterimuoto. Se eriytyi vähitellen eteläiseksi ja pohjoiseksi muodoksi, joista pohjoinen muoto (yuanben, yüan-pen) jäi elämään ja sitä säestettiin jousisoittimin. Esitys alkoi musiikki- ja tanssijohdannolla, jonka jälkeen varsinainen näytelmä alkoi. Kohtaukset esitettiin puhuen ja laulaen. Esitys päättyi koomiseen numeroon ja musiikkiin.

Kokonaisia zaju-näytelmiä ei ole säilynyt, mutta niitä tiedetään olleen satoja. Zaju-näytelmätekstejä on säilynyt myöhempien teatterimuotojen teksteinä. Zaju-näytelmien roolityyppien joukossa oli kehitelmiä Tang-kauden adjutanttinäytelmien klovnihahmoista, mutta zajun tyyppigalleria oli kasvanut: kahden näyttelijän sijasta käytettiin useampia esiintyjiä. Miespääosan esittäjä oli moni, ja esityksen kulusta vastasi yinzi (yin-tzû). Vanhojen adjutanttinäytelmien klovnihahmoista kehittyivät maalattua maskia käyttävä klovni fujing (fu-ching) ja nokkela fumo. Erilaisten virkamiesten osissa ja tarvittaessa naisrooleissa esiintyi zhuanggu (chuang-ku).

Näytelmät kertoivat menneiden aikojen sankareista ja konnista, jotka ilmestyivät näyttämölle historiallisissa asuissa. Juonena saatettiin käyttää huijaritarinoita, uskonnollisia legendoja ja kummitusjuttuja. Myös rakkausjuonet olivat suosiossa. Monasti juoni kertoi nuoresta oppineesta, joka joutuu jättämään rakastettunsa osallistuakseen pääkaupungissa keisarilliseen tutkintoon. Eron tähden nuoret joutuvat kokemaan kaikenlaisia vastuksia ja traagisia kohtaloita. Perusasetelma on edelleenkin tuttu monista oopperoista.

Nanxi

Vuonna 1125 viholliset hyökkäsivät Kaifengiin ja keisari vangittiin. Osa hovista pakeni etelään, ja v. 1138 uusi pääkaupunki perustettiin etelään Hangzhouhun. Myös eteläisillä seuduilla oli oma teatterimuotonsa – nanxi (nan-hsi), joka yhdisteli varhaisempia laulu-, tanssi- ja miiminumeroita. Nanxi-teatterimuoto, oli suosittua Kiinan eteläosissa 1000–1400-luvuilla ja nanxi-näytelmiä on säilynyt vajaat parikymmentä, lisäksi tiedossa on vajaan kolmensadan näytelmän nimet.

Juoniaines oli samankaltainen kuin pohjoisessa zaju-teatterissa. Esitys alkoi selittävällä prologilla; näytösten lukumäärä vaihteli. Henkilögalleriaan kuului seitsemän roolityyppiä: sheng, miespääosan esittäjä; wai, miessivuosan esittäjä; dan (tan), naispääosan esittäjä; tie (t’ieh), naissivuosan esittäjä; jing (ching), värikästä maskia käyttävä voimakas mieshahmo; mo, koominen mies ja chou (ch’ou), vastenmielinen klovnihahmo. Moni nanxin roolityypeistä siirtyi myöhäisempiin teatterimuotoihin, ja vieläkin peking-oopperan miespääosan esittäjää kutsutaan nimellä sheng ja naispääosan esittäjää nimellä dan. Chou-hahmosta kehittyi oopperan valkeanenäinen klovni ja jing-hahmosta värikkäitä naamioita käyttävät ”maalattukasvoiset” hahmot.

Zhang Xie menestyy virkatutkinnossa – nanxi-näytelmä

Näytelmä Zhang Xie (Chang Hsieh) nimisen oppineen osallistumisesta keisarilliseen virkatutkintoon on kirjoitettu 1200-luvun puolimaissa Kiinan kaakkoisrannikolla sijaitsevassa Wenzhoun (Wen-chou) kaupungissa. Näytelmä on vanhin kokonaisena säilynyt kiinalainen näytelmäkäsikirjoitus. Nanxi-teatterimuotoa voidaan pitää vanhimpana, muotonsa puolesta jo kiteytyneenä kiinalaisena teatterimuotona.

Aikakauden tavan mukaisesti näyttelijöitä on seitsemän ja kukin edustaa tiettyä roolityyppiä: miespääosan esittäjän roolityyppi on sheng ja tässä näytelmässä hän esittää Oppinut-Zhang Xien osan; naispääosan roolityypi on dan ja tässä näytelmässä hän esittää köyhää orpotyttöä, josta tulee Zhang Xien vaimo; klovnihahmon nimi on chou ja hänet tunnistaa silmien ja nenänympärystän valkoisesta meikistä. Tässä näytelmässä hän esittää ennustajaa, ryöväriä, palvelijajumaluutta, Xiaoeriä, pääministeriä ja kantaja Zhaoshengiä; maalattukasvoinen vahva mies-roolityyppi on jing ja tässä näytelmässä hän esittää toista Zhang Xien ystävää, vuorenjumalaa, Li-tätiä ja vartija Chen Jitä; näytelmän esittely kuuluu mo-roolityypille ja lisäksi tämän mies-sivuosan esitettäviksi kuuluvat toisen Zhang Xien ystävän, tuomarijumaluuden, Li-sedän ja pääministerin palvelijan osat; nais-sivuosan tie-roolin esittäjä on tässä näytelmässä pääministerin tytär, ja toisessa naissivuosassa, wai-roolin näyttelijä esittää pääministerin vaimoa. Seitsemän näyttelijää esiintyy siis yhteensä kahdeksassatoista roolissa. Nanxi on musiikkiteatteria. Näyttelijät esittävät dialogia sekä puhuen että laulaen ja kaikkea näyttämöliikehdintää säestää musiikki. Lavalla istuu koko esityksen ajan orkesteri.

Zaju-teatteri eriytyi vähitellen pohjoiseksi ja eteläiseksi muodoksi. Pohjoista zaju-teatteria säestävä musiikki oli nopeaa ja rytmikästä, nanxin eteläiset melodiat sen sijaan soljuivat pehmeämpinä ja lyyrisempinä. Sama ero on säilynyt nykyisissäkin oopperalajeissa: pohjoiset oopperat suosivat vauhtia ja rytmiä, eteläiset oopperat melodisuutta.