Faktoja Laosista

pinta-ala: 236 800 km2
pääkaupunki: Vientiane
väkiluku: 5,4 miljoonaa
väestörakenne: laot, thait ym. thai-kielirymään kuuluvat 70%, kiinalaisia ja lukuisia etnisiä ryhmiä
kieliä: 92, joista keskeiset lao, thai, mon, khmer, kiina
uskonnot: theravada-buddhalaisia 60%, kansanuskontoja, kristinusko, islam

Laosin alueen kulttuuria on tutkittu ja siitä on kirjoitettu lännessä niukasti. Nykyisen valtion rajat vastaavat pitkälti aluetta 1300–1800 luvuilla hallinneen Lan Xangin kuningaskunnan rajoja. Suuri osa Lan Xangin materiaalisesta kulttuurista, kuten arkkitehtuurista, on kuitenkin tuhoutunut sodissa, nimenomaan thai-valloituksen yhteydessä vuosina 1827–28.

Pääosa Laosin asukkaista kuuluu thai-kansoihin, joten on luonnollista, että Laosin kulttuurissa on monia yhteisiä piirteitä eteläisempien, nykyisen Thaimaan alueella asuvien thaiden kanssa. Laosin kulttuuri voikin taltioida thai-piirteitä alkuperäisemmässä muodossa kuin Thaimaan kulttuuri, joka omaksui monia piirteitä khmereiltä. Myös Laosin kulttuuri omaksui vaikutteita alueita aiemmin hallinneilta mon- ja khmer-kansoilta ja myöhemmin myös nykyisen Thaimaan vanhoista kuningaskunnista Lannasta, Sukhothaista ja Ayutthayasta sekä jossain määrin myös Burmasta. Naapurikulttuuriensa kanssa Laos jakaa yhteisen uskonnon, theravada-buddhalaisuuden. Kuten Thaimaassa ja Burmassa theravada-buddhalaisuuden rinnalla laosilaisetkin kunnioittavat muinaisia animistisia luonnonhenkiä, joita Laosissa ja Thaimassa kutsutaan nimellä phi. Laosin vuorten eristämillä vaikeakulkuisilla alueilla asuu nykyään noin 130 etnistä vähemmistöä. Tässä käsitellään vain maan theravada-buddhalaista valtakulttuuria, jonka keskukset ovat pohjoisessa Luang Prabang ja etelässä maan nykyinen pääkaupunki Vientiane.

Laosin kirjallisuus kasvaa kahdesta lähteestä, yleisaasialaisesta buddhalaisesta perinteestä ja paikallisesta kansantraditiosta. Buddhalaisesta perinteestä ovat peräisin muissakin theravada-buddhalaisissa maissa suositut jataka-tarinat eli Buddhan edellisistä ruumiillistumista kertovat ns. syntytarinat. Kirjallisuuden varhainen kultakausi oli 1500-luvulla, jolloin khmereiltä omaksuttiin hindulainen Ramayana-eepos. Laosissa se tunnetaan nimellä Pra Lak Pra Lam. Vuonna 1503 ensimmäisen versionsa saanut Nithan Khun Borom on historian kronikka, joka yhdistää tai-laosilaisen maailman syntymyytin buddhalaiseen maailmanjärjestykseen. Kansantarinat, kuten eeppisherooinen Thao Hung Thao Cheruang, elivät pitkään lähinnä suusanallisena kertojanperinteenä. Kirjallisen muotonsa monet niistä saivat yleensä 1600-lopulla.

Musiikin tutkimuksen kannalta Laos on eristäytyneisyydestään johtuen erityisen kiinnostava paikka. Siellä on säilynyt arkaaisia soittimia ja musiikin muotoja. Muutamissa perinteissä on havaittavissa jopa varhaista intialaista vaikutusta. Kiinalaislähteet kertovat että suu-urut eli khen on peräisin Laosista, mistä kiinalaiset omaksuivat sen omaan musiikkiinsa nimellä sheng. Pentatoniset suu-urut ovatkin Laosin musiikin erityispiirre. Niillä esitetään soolomusiikkia ja säestetään runomittaista kerronnallista vokaalimusiikkia mohlamia, joka tunnetaan laajalti Thaimaassakin. Luang Parabangin hoviorkesteri piti pitkään yllä seremoniallista hovimusiikin perinnettä. Kokoonpanoon kuuluu kaksi viritettyä gongisarjaa, ksylofoni, oboen sukuinen puhallin, kaksi suurta rumpua ja kahdet symbaalit. Toisinaan orkesteriin lisättiin jousisoittimia. Kontakteista Thaimaan musiikkiperinteisiin kertovat Thaimaasta tutut pi phat- ja mahori-orkesterikokoonpanot.