Klassinen naamioteatteri – Khon

Khon on Thaimaan klassinen naamioteatterin muoto. Se kuvaa aina kohtauksia Ramakienistä, thaimaalaistetusta Ramayana-eepoksesta. Khon on avain Thaimaan teatteriperinteisiin. Siinä hyödynnetään kaikkia klassisen tanssin roolityyppejä ja se kuvittaa maan kansalliseeposta, jolla on syvällinen uskonnollinen ja poliittinen merkitys. Aiemmin khon oli kuningashuoneen ja ylimystön monopoli, mutta nykyään sitä vaalitaan maan kansallisteatterissa. Alunperin kaikki khonin esittäjät olivat miehiä. Nykyään naiset esittävät usein naisrooleja.

Khon-tanssijat eivät itse käytä ääntään, syynä ehkä raskaat, koko pään peittävät naamiot. Ne ilmaisevat roolihahmon henkilöllisyyden, aseman ja jossain tapauksessa mielentilan. Aiemmin kaikki roolihahmot käyttivät naamioita, mutta 1800-luvun lopulla ihmis- ja joidenkin jumalhahmojen kohdalla luovuttiin naamioista. Näyttelijät pitävät kasvonsa kuitenkin maskimaisen ilmeettöminä. Khonista kehittyi monia eri muotoja, mutta nykyään esitykset ovat yleensä mittavia edellyttäen yhtä tai kahta pi phat-orkesteria, kertojan tehtävistä vastaavaa kuoroa ja roolihahmojen vuorosanoista huolehtivia resitoivia laulajia. Khonin orkesteri lienee alunperin ollut melko pieni pi phat-kokoonpano, mutta myöhemmin orkesteria laajennettiin todennäköisesti lakhon-tanssiteaterin vaikutuksesta.

Tekstit ja dramaturginen rakenne

Khon kuvaa aina kohtauksia Ramakienistä ja se taltioi vanhoja runomuotoja. Kuoron tekstit on kirjoitettu kampak-tyylillä, joka on peräisin Ayutthaya-kaudelta ja liittynyt nang yai-varjoteatteriin. Dialogit lausutaan virallisella ylätyylisellä ceraca-muodolla, joka mahdollistaa myös improvisaation.

Esitykset alkavat yleensä staattisella audienssikohtauksella, joka sijoittuu joko prinssi Raman (Phra Ram) tai Ranvanan (Totsakanth) hoviin. Jokainen roolihahmo istuu tarkan arvohierarkian mukaisesti, kun näytelmän konflikti esitellään. Khon-esitykset huipentuvat usein näyttäviin taistelukohtauksiin. Ne seisahtuvat komeiksi asetelmiksi, jossa taistelun voittava osapuoli kohoaa yleisön osoittaessa suosiotaan häviäjän polvelle tai harteille eräänlaiseksi koristeelliseksi pyramidimuodostelmaksi. Näytelmä ei saa koskaan loppua traagisesti. Jos esimerkiksi prinssi Rama haavoittuu, esitystä on jatkettava kunnes tilanne kääntyy positiiviseksi.

Historia

Khonin alkuperää ei varmuudella tunneta. Keskeisen teorian mukaan sen alkumuoto olisi peräisin khmereiltä. Khmerien raunioituneessa pääkaupungissa, Angkorissa, on säilynytkin lukuisia temppelireliefejä, joissa on kuvattu hindumytologiaa ja khmerien historiaa. Niiden joukossa on useita tanssikuvauksia ja kuvaelmia. Ne viittaavat siihen että khmereillä olisi ollut laajamuotoisia tanssinäytelmiä, joiden liiketekniikka vastaisi khonin käytäntöä. Toisen keskeisen teorian mukaan khon olisi kehitynyt nang yai -varjoteatterista. Siihen viittaa se, että khonista on olemassa muoto, joka esitetään valkokankaan edessä tanssien. Todennäköisesti khon on kehittynyt pitkän ajan kuluessa yhdistelemällä erilaisia kerronnan, musiikin ja liiketekniikoiden muotoja.

Khonin muodot

Khonista on ollut ja on käytännössä edelleen useita erilaisia esitysmuotoja:

1. Khon klang pleng, suurimuotoinen ulkoilmaesitys, jossa pääpaino on näyttävissä taistelukohtauksissa. Musiikkina marssiteemoja, ei lauluosuuksia. Muoto saattaa juontaa juurensa taistelutaitoharjoituksista ja niistä johdetuista kuvaelmista.
2. Khon rong nok, ”bambun rungolla estettävä” khon on ulkoilmaesitys, joka on saanut nimensä siitä, että näyttämön taustalla on penkkinä palveleva bambun runko. Melko pienimuotoisia esityksiä, ilman lauluosuuksia.
3. Khon na jor, valkokankaan edessä esitettävä khon, joka osoittaa yhteydet nang yai-varjoteatteriin ja sen kerrontatapaan.
4. Khon chuk rok, ”khonia ilmassa”, harvinainen, 1800-luvun alussa kehitetty khonin muoto, jossa hyödynnetään poikkeuksellisesti mutkikasta näyttämötekniikkaa, jolla tanssijoita lennätetään ilmassa. Laji elvytettiin 2000-luvun alussa.
5. Khon na jor, hovi-khon, ilman lavastuksia esitettävä kamarimuoto, jossa lauluosuudet, resitaatiot jne.
6. Khon chak, khonia länsimaisella näyttämöllä, 1800-luvun lopussa kehittynyt, proscenium-nayttämöllä esitettävä khonin muoto, jossa pyritään mm. lavastein länsimaalaistyyppiseen näyttämöillusionismiin. Thaimaan kansallisteatterin produktiot edustavat yleensä tätä tyyppiä.

Nykyhetki

Kuten jo khonin eri historialliset muodot osoittavat, lajia on muokattu ja kehitelty kautta historiansa. Niin on tapahtunut 1900-luvullakin. Sitä on kehitelty eeppisyyden kustannuksella yksilöpsykologisempaan suuntaan editoimalla perinteisistä teksteistä versioita, jotka keskittyvät johonkin tiettyyn roolihahmon kuten esimerkiksi Hanumanin elämänkaareen. Khonin sadunomaisuus on houkutellut visualisoijia kehittämään lavasteet yhä suureellisemmiksi ja fantastisemmiksi. Kokeiluja on tehty myös valaistutekniikassa, aina strobovaloja ja lasereita myöten. Ongelmana visuaalisen kuorrutuksen yhteydessä on se, että tasapainoa khonin silhuettimaisen ja herkän, joskus minimaalisen liiketekniikan ja dominoivan visualisoinnin välillä on vaikea saavuttaa. Uusien innovaatioiden rinnalla khonin jo unohtuneita tai katoamassa olevia muotoja elvytetään.