Kuka sytyttää kipinän?

Suomi on täynnä innostajia, jotka auttavat ja kannustavat nuoria muun muassa nuorisotaloilla, kouluissa, urheiluseuroissa ja taidekahviloissa. Nyt jaetaan tarinoita nuorten innostajista ja heidän työstään Ilmianna innostaja -kampanjassa.

Missä innostuksen kipinä syttyy? Etsivä nuorisotyöntekijä Jouni Metso tapaa nuoria paitsi toimistolla, myös kuntosalilla tai sählykerhossa. Hänen työssään yksi johtavista ajatuksista on, että nuori pitää kohdata yksilönä, ajan kanssa ja hänelle sopivassa ympäristössä.

”Vaikka nuorten ongelmat ovat samanlaisia – päihteet, mielenterveys, koulun tai armeijan keskeyttäminen – niin nuoren polku on aina ainutlaatuinen ja yksilöllinen”, lahtelainen Metso muistuttaa.

Lastensuojelun pienryhmäkodin ohjaaja Marjo Kuisma kannustaa nuoria kertomaan asioistaan – myös silloin, kun ne ovat vaikeita.

”Ajattelen niin, että nuori voi kokea turvallisuutta silloin, kun kaikki asiat saavat olla juuri sellaisia kuin ne ovat, eikä niitä tarvitse salata tai peitellä.”

Tosiasioiden tunnustaminen voimaannuttaa – samoin kuin vastuu.

”Kun nuoren sisällä syttyy innostus, tulee hänelle antaa vastuuta asian toteuttamisesta, koska sen avulla innostus säilyy”, toteaa Keravan Eräkamujen lippukunnan puheenjohtaja Emmi Uutela.

Hämeenlinnalainen innostaja Rina Dhakal pitää lasten ja nuorten kulttuurikeskuksessa Art Café Intolaa, luovan tilan kahvilaa, jossa voi esimerkiksi maalata tai pelata.

”On sanonta, että paras tapa piristää itseään on piristää jotakuta toista. Minä en koe varsinaisesti innostavani ketään, innostushan syntyy ihmisessä itsessään”, Dhakal miettii.

Nuoret ovat myös itse toistensa innostajia: Alavuden lukion abiturientit esittivät vanhojen tansseissa huikaisevan hienon tanssinumeron, jonka tekijöiksi paljastuivat lukiolaiset itse!

”Paljon me kaikki teimme töitä tämän tanssin eteen, mutta kyllä se kannattikin! Oli todella hyvä tunne, kun esityksen lopuksi saimme mahtavat aplodit”, nuoret iloitsevat.

 

Lue lisää innostajien tarinoita osoitteessa www.ilmiannainnostaja.fi.

 

Ilmianna innostaja -kampanjassa etsitään tarinoita henkilöistä, jotka ovat innostaneet nuoria löytämään oman juttunsa. Tarinoita innostajista voi jakaa 12.3. saakka kampanjan verkkosivuilla. Asiantuntijoista ja nuorista koostuva raati palkitsee yhden ilmiannetuista innostajista 29.3. NUORI2017-tapahtumassa Tampereella. Creative and Inclusive Finland toteuttaa kampanjan yhdessä Arcadan ja Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa.