NordMatch 2017 kokoaa nuorten osallistajat Helsinkiin

Media: 
|

Euroopassa kasvaa nuorten sukupolvi, jonka näkymät tulevaisuuden työelämään ovat ennätyksellisen heikot. Työelämää mullistavat maailmanlaajuiset, historialliset muutokset: digitalisaatio ja robotisaatio sekä jo pitkälle edennyt talouden globalisaatio. Kuinka mahdollistamme nuorille merkityksellisen elämän aikana, jolloin tarjolla olevan palkkatyön määrä vähenee? Mitä työkaluja nuoret tarvitsevat, jotta he pärjäisivät ja onnistuisivat jatkuvan muutoksen alla olevassa työelämässä - ja maailmassa ylipäätään?

Työryhmä: luova talous kasvun kärjeksi Suomessa

Media: 
|

Luovien alojen asiantuntijoista koostuva työryhmä on tänään julkistanut raporttinsa, jossa esitetään toimenpiteitä luovien alojen vahvistamiseksi. Työryhmä haluaa, että hallitus nostaa luovat alat ja aineettoman arvonluonnin Suomen työllisyys- ja elinkeinopolitiikan sekä viennin kärjeksi. Raportissa esitetään useita toimenpiteitä, jotka tukevat hallituksen työllisyyteen ja kilpailukykyyn liittyvien tavoitteiden saavuttamista.

Yle Beta Challenge etsii maailmaa mullistavia ratkaisuja

Media: 
|

Yle Beta Challenge 2017 -haastekilpailu

Miten voimme lisätä ihmisten keskinäistä ymmärrystä ja arvostusta ja luoda uskoa tulevaisuuteen?

Tutkitusti ensimmäistä kertaa maamme historiassa suurin osa suomalaisista uskoo tulevaisuuden olevan huonompi kuin nykyisyys. Mitä voisimme tehdä, että tulevaisuuden voisi nähdä positiivisessa valossa ja odottamisen arvoisena? Miten erilaiset mielipiteet voisivat synnyttää rakentavaa dialogia repivän riitelyn sijaan?

Peliala on kärjessä luovien alojen alueellisessa kehittämisessä

Media: 
|

Perinteiset kulttuurialat kuten musiikki ja elokuva saavat vain pienen siivun alueellisista rakennerahastovaroista, kertoo Creative and Inclusive Finlandin tuore selvitys. Luovan osaamisen alueellisessa kehittämisessä kärkisijalla on peliala, ja yllättäen toiseksi eniten rahoja kanavoidaan urheiluun.

Ilmianna innostaja -kampanja palkitsi Sirpa Murtovaaran

Media: 
|

Ilmianna innostaja -kampanjassa etsittiin alkuvuodesta 2017 reilun puolentoista kuukauden ajan “hyviä tyyppejä” ja toimintatapoja nuorten innostamiseen liittyen. Halusimme kuulla ja jakaa tarinoita onnistumisista, rohkeudesta, hyvistä ideoista ja toimintatavoista. Kampanjan aikana löytyneitä tarinoita julkaistiin osoitteessa www.ilmiannainnostaja.fi, jossa ne ovat edelleen luettavissa.

Julkinen rahoitus luoville tekijöille

Media: 
|

Mahdollisuuksia boostata luovan alan yrityksen kehittämistä

Luovien alojen toimijoille löytyy monia tapoja boostata yritystoimintaa. AGMA - Luovan talouden agentit ja managerit ry teki Creative and Inclusive Finlandin toimeksiannosta kartan, joka auttaa luovimaan rahoitusviidakossa!
 
Kuva esittelee yleisimmät julkiset tuet yrityksille. Mukana kuvassa ovat myös luoville aloille erityisesti kehitetyt rahoitusinstrumentit.
 

Lataa tiedosto

Kuka sytyttää kipinän?

Media: 
|

Suomi on täynnä innostajia, jotka auttavat ja kannustavat nuoria muun muassa nuorisotaloilla, kouluissa, urheiluseuroissa ja taidekahviloissa. Nyt jaetaan tarinoita nuorten innostajista ja heidän työstään Ilmianna innostaja -kampanjassa.

Missä innostuksen kipinä syttyy? Etsivä nuorisotyöntekijä Jouni Metso tapaa nuoria paitsi toimistolla, myös kuntosalilla tai sählykerhossa. Hänen työssään yksi johtavista ajatuksista on, että nuori pitää kohdata yksilönä, ajan kanssa ja hänelle sopivassa ympäristössä.

Esittelyssä: neljä uutta, vaikuttavaa hanketta

Media: 
|

Talven aikana toimintansa on käynnistänyt neljä uutta hanketta, jotka kukin osaltaan rakentavat luovaa ja osallistavaa Suomea. Hankkeilla on yhteensä 39 työntekijää mm. järjestöissä, yrityksissä ja oppilaitoksissa eri puolilla Suomea: Porissa, Lahdessa, Rovaniemellä, Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Kurikassa, Pieksämäellä, Kajaanissa…

Kaikki Creative and Inclusive Finlandin sateenvarjon alla toimivat hankkeet löydät osoitteesta www.cifinland.fi/hankkeet.

Mutta ne uudet hankkeet? Ylpeänä esittelemme:

Kasvua kulttuurista

Media: 
|

Kasvua kulttuurista on valtakunnallinen tapaamisten kokonaisuus, jolla tavoitellaan maakuntiin uudenlaisia yhteistyömuotoja luovien alojen ja kuntatoimijoiden välille. Tapaamiset ovat suunnattu lasten- ja nuortenkulttuurista kiinnostuneille taiteilijoille ja taidekasvattajille sekä kuntien sivistystoimen vastuuhenkilöille.

Kokonaisuus kattaa neljä kaupunkia ja kussakin kaupungissa järjestetään kaksi maksutonta tapaamista.

Sivut