Eeva-Maija Pulkkinen

1986 / Turku

Sen ajatukset oli muutenkin tosi irrationaalisia ja ärsyttäviä, eikä se hirveesti kuunnellut muita, puheli lähinnä itsestään. Toisinaan tunsin, kuinka se mielessään vähätteli mun olemusta ja sen mielestä vanhentuneita tapojani. Se, että tein varmuustestin tai se, että jouduin tarkastamaan asioita, sai sen levottomaksi. En kuitenkaan osannut hävetä sitä, vaan tunsin käytännöllisyydestäni jopa jonkinlaista ylpeyttä. Ja se, että se ehkä arvioi mua, kerto, että se kuitenkin huomioi mun olemassaolon.

“Mä vihaan metsää ja vituttaa, että sitä pitää niin paljon rakastaa, ja mulla on samat fiilikset merenrannasta, siel on niin hiljasta ja sit jotenki se kaukanen näkymä masentaa mua.” “Eihän meidän täältä oo pakko lähteä.” Huomasin nesteen koostumuksen muuttuneen. Se näytti kiinteämmältä ja sen soljuva liike oli ohutta, tiheää, mutkatonta.

http://www.eevamaija.com