Essi Kuokkanen

1991 / Pieksämäki

2018

Öljy kankaalle

Kerran näin kadulla kuolleen naisen. Sen ympärillä oli sellainen näkymätön kehä, jonka sisälle kukaan ei uskaltanut astua. Kaikki vähän niinku halus tuijottaa sitä, mut kukaan ei kehdannut pysähtyä liian pitkäksi aikaa. Jotenkin sitä olis halunnut käydä pitkäkseen sen viereen ja vaikka pitää kädestä, koska sillein ehkä toivois jonkun itselleenkin tekevän tuossa tilanteessa. Vaikka ei toisaalta ihan kenen tahansa. Eihän kuollut voi sit enää itse valitakaan, joten siks en sit tehnyt niin. Tai en kai kehdannutkaan. Kävelin vaan kotiin ja katsoin telkkaria.

Sit kerran olin Citymarketissa ja siellä pakasteosastolla yks nainen alkoi itkeä ihan tosi paljon ja sen oli pakko istua siihen pakastealtaan viereen lattialle. Tuntui, että kaikki halus tuijottaa sitä, mut katsoi sit kuitenkin noloina pois. Niin mäkin tein. Kukaan ei sit kehdannut ottaa pakasteesta mitään.

Ai niin. Kerran näin unta Buddhasta, joka katsoi mua ja kysyi:

“Onko onnella ääni? Jos on, niin tunnistaako onni kaikunsa?”

http://essikuokkanen.com