Jyrki Siukonen

A for Lauri / Satelliitit

Ensimmäisellä kerralla Lauri puhui radioista. Olimme tulleet Kivisen Markun kanssa Tampereelta avajaisiin Helsinkiin – tämä oli 1980-luvun alkua – ja juttelimme keskenämme. Odottamatta seuraamme liittyi tuntematon mies, joka totesi jotain radion antennin säätämisestä niin tai näin, jolloin Brasilian samba-asemat kuuluvat hyvin.

Laurin keskustelunavaus ei varsinaisesti liittynyt meidän juttuihimme, mutta avasi kokonaan uuden suunnan ja taajuuden. Kuten myöhemmin opin, tämä oli hyvin laurimaista. Markku ja minä olimme hämillämme, jos toki hyvillämme: tylsät avajaiset, mutta onneksi siellä oli tämä outo ja kiinnostava tyyppi.

Laurin maailmaan ei voi käydä havaitsematta radion merkitystä. Toisin kuin meille kaksikymmentä vuotta nuoremmille, Laurille radio oli ollut keskeinen maailman hahmottamisen väline. Myöhemmin tämä näkyi myös hänen taiteessaan, etenkin näyttelyissä Atomi ja minä (1992) ja Yli horisontin (1996).

Radio oli liittynyt olennaisesti myös Laurin varhaisiin satelliittihavaintoihin, joiden vaatimattomuus kiehtoo minua edelleen. Ensimmäisen Sputnikin signaaliahan saattoi vuonna 1957 kuunnella aivan yksinkertaisella itse rakennetulla radiolla.

Lauri oli kasvanut aikuiseksi avaruusajan odotuksessa, minä puolestani synnyin sen keskelle. Satelliitit, joita piirsin lapsena vuonna 1967, olivat osin samoja, joita Lauri oli havainnoinut. Ilmattomuudessa oli optimismia; kaikki me, nuoret ja vanhat, seurasimme kuulentoja ja halusimme uskoa futurologisiin lupauksiin.

Ehkä me molemmat, Lauri ja minä, petyimme hieman siihen, ettemme lopultakaan saaneet kaikkia niitä asioita, mitä avaruusajan piti tarjota. Sen sijaan aloimme 2000-luvulla yhä selvemmin nähdä, millaista tuhoa nuo rajattomat unelmat olivat omalle taivaankappaleellemme tuottaneet.

Vielä sana radiosta. Laurille se tarjosi mahdollisuuden tavoittaa jotakin erilaista, kurottaa yli horisontin. Kaukaisia rytmejä toiselta puolen maailmaa, vaikkapa Brasiliasta. Lauri oli astronomisen ohella aina kiinnostunut myös musiikillisesta avaruudesta. Teoksillani halusin muistella näitä kahta ulottuvuutta.

Kuva: Jyrki Siukonen, Satelliitit, n.1967, vesiväri paperille, 21 x 29,7 cm