Arkisto

Näyttelijä tuli taloon

Opiskelijat kohtasivat vankeja, asunnottomia, kidutettuja ja kehitysvammaisia Teatterikorkeakoulun ensimmäisellä yleisökontaktikurssilla.

– Terveyttä kulttuurista -ajattelu on koko lailla läpäissyt hoitoalan, mutta me ammattitaiteilijat laahaamme pahasti jäljessä, väittää Kansallisteatterin näyttelijä Jussi Lehtonen.

Lehtonen kiertää hoitolaitoksissa esiintymässä jo viidettä vuotta ja on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Samassa valossa. Keväällä 2010 toteutui Lehtosen pitkäaikainen haave yleisökontaktikurssista Teatterikorkeakoulussa. Mukaan pääsi neljä näyttelijä- ja neljä dramaturgiopiskelijaa.

– Näyttelijyys hoitolaitoksissa on hyvin erilaista kuin perinteisesti. Oma taiteilijuus voi näissä tilanteissa kirkastua näyttelijälle. Olen kuullut kommenttia, että voihan sairaalaan mennä esiintymään ilman kurssejakin. Mutta kyseessä on niin erityislaatuinen kontakti, että kynnys on tosi korkea, Lehtonen toteaa.

Kurssi alkoi keväällä niin sanotuilla jalkautumisilla. Jokainen opiskelija vieraili vähintään kolmessa erilaisessa paikassa.

Dramaturgiopiskelija Taija Helminen kävi asunnottomien naisten yksikössä, kidutettujen kuntoutuskeskuksessa ja Jokelan vankilassa.

–Jalkautumiset olivat minulle iso ja koskettava kokemus. Yleensä teatterityössä ei saa sellaista kontaktia yleisöön. Opiskeluaikana on usein tuntunut, että yleisökontaktin ohuuden vuoksi jokin oleellinen tai ainakin potentiaalinen ulottuvuus jää puolitiehen tai vajaaksi.

Yksiköissä osallistuttiin normaalin päivärytmiin: leivottiin sämpylöitä, syötiin, pelattiin mölkkyä, luettiin ääneen.

– Tuntuu suurelta luottamuksen osoitukselta, että tapaamamme ihmiset päästivät meidät niin lähelle, paitsi koteihinsa, myös jakamaan tarinansa. On tärkeää muistaa, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät halutessaankaan pääse koskaan osallisiksi teatterin tapahtumisesta, Taija Helminen pohtii.

Samana päivänä jalkautumisen jälkeen kokoonnuttiin purkamaan vierailua kirjoittamalla: mitä kohtasin, mitä koin, miten lähestyisin tätä yleisöä esityksellä.

– Olin opiskelijoista tosi ylpeä, sillä he toimivat hienosti vaikeissakin tilanteissa. Yhdessä paikassa oven tuli avaamaan täysin alaston humalainen nainen, joka alkoi heti kertoa elämäntarinaansa itkien. Vankilassa vangit ottivat isällisen asenteen, kun huomasivat opiskelijoita ehkä vähän jännittävän. Rankkojen kokemusten purkaminen yhdessä oli tärkeää, Jussi Lehtonen toteaa.

Yksiköiden asukkaille taas on arvokasta, että heistä ollaan kiinnostuneita ja heidät huomataan.

– Tässä yhteiskunnassa laitetaan hullut, sairaat ja kuolevat piiloon samaan paikkaan, jossa he laitostuvat ja jäävät sivuun. On hyvä tuoda heille tuulahdus ulkopuolelta, Lehtonen perustelee.

Kevään jalkautumisjaksojen jälkeen opiskelijat työstivät pareittain sooloesitysten käsikirjoituksia. Neljän esityksen ”KOP KOP – vieras lähellä” -kokonaisuus sai ensi-iltansa marraskuussa Kansallisteatterin Omapohjassa ja Helsingin diakonissalaitoksen Kansalaistoiminta-areenalla. Sen jälkeen jokainen opiskelija vie esityksensä vähintään viiteen yksikköön, myös niihin joihin keväällä jalkauduttiin.

– Koko prosessin läpi mietitään yleisökontaktia. Kun tutustutaan etukäteen esityksen yleisöön, jäljelle jää kokemus ihminen ihmiselle –kohtaamisesta. Tilanne kääntyy usein päälaelleen, ja mummot alkavat esiintyä vierailijalle. Taide on varmasti jokaiselle näyttelijälle jonkinlaista terapiaa, ja usein on vaikea jälkikäteen sanoa, miten roolit menivät, Lehtonen nauraa.

Yleisökontaktikurssin suunnitteleminen ja toteuttaminen on Lehtosen tohtorintutkinnon käytännöllinen osio. Lehtonen nimitettiin syyskuussa Kansallisteatterin uuden Kiertuenäyttämön taiteelliseksi suunnittelijaksi.