Arkisto

Taide tanassa kohti parempaa maailmaa

Taiteellisen tutkimuksen kollokvio CARPA:n teemana tammikuussa on ”Artistic Research in Action”. Yksi pääpuhujista on tanssitaiteilija Judith Marcuse, jolla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus taiteesta sosiaalisen muutoksen välineenä.

– Työni keskittyy nykyään lähes kokonaan muiden auttamiseen. Minulla on ollut pitkä ja tyydyttävä ura taiteilijana, ja nyt saan paljon iloa dialogista muiden kanssa, kanadalainen Judith Marcuse kertoo.

Vuonna 1980 perustettu Judith Marcuse Projects (JMP) on voittoa tavoittelematon ryhmä, joka pyrkii tekemään paitsi erinomaista taidetta, myös tukemaan nuorten ja aikuisten ääntä yhteiskunnalle tärkeissä asioissa sekä luomaan toimintaan johtavaa dialogia.

Kun JMP löi viisaat päät yhteen Simon Fraser Universityn kanssa, syntyi ICASC, International Centre of Art for Social Change.

– Matkustan paljon ympäri maailmaa ja olen vakuuttunut siitä, että taide voi saada aikaan muutosta kokonaisissa yhteisöissä. Taide vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset kokevat elämänsä ja mihin he sitä suuntaavat.

JMP:n tuoreimmat hankkeet ovat keskittyneet nuorten kanssa työskentelyyn. Viisivuotinen ICE-projekti tähtäsi nuorten itsemurhien vähentämiseen, niin ikään viisivuotinen FIRE pureutui väkivallan syihin ja seurauksiin.

Marcusen arvion mukaan projektit olivat onnistuneita ja vaikuttivat osallistujien elämään.

– Minua kiehtoo nuorten kanssa tekeminen, sillä he ovat herkässä iässä ja joutuvat käsittelemään vaikeita ja monitahoisia ongelmia. Kanadassa itsemurha on teini-ikäisten toiseksi yleisin kuolinsyy, ja mielenterveysongelmista puhumiseen liittyy yhä vahva leima, Marcuse toteaa.

Hän kertoo myös muita esimerkkejä siitä, miten taide voi saada aikaan yhteiskunnallista muutosta.

– New Yorkissa kokeiltiin taidelähtöisiä menetelmiä vuokrataloissa, joissa oli väkivalta- ja jengiongelmia. Kahdessa vuodessa väkivalta väheni puoleen. Yhdysvalloissa on tutkimustuloksia myös siitä, että vanhuksien taideohjelma pidensi siihen osallistuneiden elinikää verrattuna kontrolliryhmään, joka ei osallistunut ohjelmaan.

Tulevaisuuden suurimpana uhkana Marcuse pitää ympäristöongelmia, jotka aiheuttavat muita haasteita: puhdas vesi käy harvinaiseksi, miljoonat ihmiset joutuvat liikkumaan uusille alueille.

– Luulen, että jakautuminen meihin ja muihin tulee olemaan hirvittävän suuri ongelma. Kanada on jo muuttunut muukalaisvihamielisemmäksi, ja on työskenneltävä kovasti sen ajatuksen puolesta, että olemme kaikki osa samaa systeemiä.

Marcuse arvioi, että keskiluokka on vähitellen katoamassa länsimaista. Kun tuloerot köyhien ja rikkaiden välillä kasvavat räjähdysmäisesti, monien on vaikea uskoa tulevaisuuteen. On jo nähtävissä, että yhteiskunnallinen sitoutuminen ja osallistuminen on ohentunut.

Hyviäkin merkkejä on ilmassa.

– Taidelähtöinen työskentely leviää koko ajan laajemmalle, ja esimerkiksi Afrikassa olen nähnyt huikeita projekteja. Uskon, että ihmiset alkavat laajalti etsiä uusia ongelmanratkaisutapoja ja käyttää taiteen silmälaseja luodakseen dialogia ja uutta ymmärrystä.

Dialogia on luvassa myös Helsingissä tammikuussa. Marcuse ei halua vielä paljastaa, mitä kaikkea hän tulee tarjoamaan CARPA:n osallistujille. Mutta tämän verran hän suostuu kertomaan:

– Uskon kokemukselliseen oppimiseen, odotan tapaamisia ja hyviä keskusteluja. Haluan kuulla mitä ihmiset itse tekevät, sillä työtäni on myös muiden kokemuksista ja näkökulmista oppiminen.

CARPA – Colloquium on Artistic Research in Performing Arts 13.– 15.1.2011. Pääpuhujina Lynette Hunter (USA), Roddy Hunter (Iso-Britannia) ja Judith Marcuse (Kanada). CARPA on TeaKissa joka toinen vuosi järjestettävä taiteellisen tutkimuksen kollokvio. www.teak.fi/carpa