Teatterikorkeakoulu

Pirita Tolvanen

Arkisto

Julien polkupyörällä parempaan maailmaan

Teatterikorkeakoulussa järjestetyn teattereiden kevätpäivän teemana oli ekologinen teatteri, alan ympäristökuormituksen pienentäminen. Pääpuhuja saapui Britanniasta, missä ollaan asiassa pidemmällä.

Kestävä kehitys on tulevaisuuden suunta ja se koskee myös teattereita. Vaikka ne eivät pahimpia ympäristön pilaajia ja energiatuhlareita olekaan, niin peiliin on syytä vilkaista.

– Lähtökohta kaikelle kestävää kehitystä edistävälle työlle tulee olla ymmärrys siitä, miten ilmastonmuutos koskee omaa sektoriamme. Missä ovat suurimmat päästöt alamme toiminnassa, toteaa tuottaja, Senior Arts Consultant Sian Alexander.

Alexander edustaa lontoolaista vuonna 2007 perustettua Julie's Bicycle -organisaatiota, joka edistää kestävää kehitystä erityisesti musiikin ja teatterin parissa. Yhteistyötä se tekee jo noin kolmen sadan yhteisön kanssa, näistä sataviisikymmentä on teattereita.

Luku kasvaa hurjaa vauhtia. Myös kansainvälinen yhteistyö, esimerkiksi Broadwayn teattereiden kanssa lisääntyy. Viime vuonna järjestö perusti erityisen ohjelman alan ympäristökuormituksen pienentämiseksi.

– Broadway on loistava esimerkki. He verkostoituvat tehokkaasti ja heillä on valtavasti yleisöä ja siksi mahdollisuus rohkaista sitä toimimaan vihreän esimerkkinsä jäljissä, Alexander kertoo.

Julie's Bicycle vannoo yhdessä toimimisen ja toisilta oppimisen nimeen kaikessa toiminnassaan. Hyvä esimerkki löytyy levykauppojen hyllyiltä. Britanniassa 95 prosenttia CD-levyjen hiilipäästöistä väheni, kun pakkaukset vaihdettiin kartonkisiksi.

– Se vaati vain sen, että saimme oikeat ihmiset alalta saman pöydän ääreen keskustelemaan. Siellä syntyivät oivallukset ja päätökset, Alexander havainnollistaa.

Vihreä teatteri

Yksi Julie's Bicyclen kasaamista ryhmistä on Green Theatre -verkosto. JB työskentelee ryhmäläisten kanssa sekä yksitellen jokaisen oman hiilijalanjäljen pienentämiseksi että vertailee jäseniä keskenään. Teattereille tämä on hyvä tapa. Heille löytyy vertaisia, joiden kanssa yhteishankkeisiin on helppo ryhtyä.

Teattereille on myös luotu työkaluja, joilla ne voivat itse seurata vedenkulutusta, jätteiden määriä, työmatkailua sekä yleisön liikkumista, mikäli mahdollista. Tutkimustieto on tärkeää, jotta toimenpiteet olisivat mahdollisimman hyvin perusteltuja.

Vihreämmän muutoksen aikaansaamisessa Alexander luettelee neljä avaintekijää. Toimintaan pitää sitoutua. Johdon tulee sisäistää kestävän kehityksen periaatteet. Vaikutukset tulee ymmärtää. Ja kaikesta on kerrottava henkilökunnalle, yleisöille ja sidosryhmille.

Brändikin kelpaa syyksi

Teattereilla on useita syitä lähteä mukaan kestävään kehitykseen. Etiikka, omatunto, kiiltävämpi brändi…
– Britanniassa musiikkifestivaalit jo kilpailevat sillä, kuka on vihrein. Se on suunta, jota kohti teattereissakin ollaan menossa. Yhteiskunnan asenteiden muuttuessa ei ole suotavaa olla tuhlaileva, pohtii Alexander.
Entä löytyisikö syitä olla lähtemättä mukaan? Alexander miettii hetken ja naurahtaa, ettei kukaan kehtaa sanoa vastustavansa rahaa.
– Todistetta selvästä säästöstä esimerkiksi energian käytössä alkaa olla niin paljon, että niille on vaikea väittää vastaan. Loppujen lopuksi, en suuremmin välitä mitä syitä ihmisillä on lähteä mukaan. Kunhan he vain lähtevät.


 

Pirita Tolvanen
Kirjoittaja on TeaKin Kokos-palveluiden tiedottaja

Linkki kesäkuussa 2011 julkaistuun Green Mobility Guide –oppaaseen löytyy sivulta www.teak.fi/kevatpaiva. Julie's Bicycleen voi tutustua osoitteessa www.juliesbicycle.com.

 

Hae jutuista