Arkisto

Performanssista kevyellä otteella

Suomessa julkaistaan performanssikirjallisuutta harvoin. Siksi "Converging Perspectives - Writings on Performance Art" on tapaus, vaikka englanniksi onkin. Aura Nurmi tapasi kaksi tekijää. Keskustelu laajeni myös performanssitaiteen koulutukseen.

Professori Annette Arlander, kirjan toimittaja – mitä ja miksi?
Kyseessä on esitystaiteen ja -teorian maisteriopiskelijoiden tuottama kirja, joka sisältää myös jatko-opiskelijoiden tekstejä. Kirjoitusprosessi on kuulunut opintoihin, mutta tekstit eivät ole opinnäytetöitä. Ne ovat kevyesti toimitettuja, eikä teos ole mikään tieteellinen julkaisu. Silti pedagogisesti kirja on tärkeä, sillä se tekee opinnot konkreettisiksi. Samalla se on linkki kentälle.

Onko Suomessa olemassa muuta koulutusta performanssista kuin Teatterikorkeakoulun maisteriohjelma?
Lähinnä opistotasoista koulutusta, ei varsinaista BA-ohjelmaa. Kuvataideakatemiassa voi tehdä lopputyönä performanssia, mutta järjestettyä erikoistumis- tai suuntautumisvaihtoehtoa ei ymmärtääkseni ole. Kun Episodi 2 ilmestyi vuonna 2009, Helsingin yliopiston taidehistorian ja teatteritieteen laitokset järjestivät performanssista ja esitystaiteesta luentosarjan, jossa minäkin olin puhumassa.

Performanssitaiteen edistäminen ja tutkimus onkin pitkälti eri tahojen yhteistyötä, ja tapahtumapohjaista. Presentaatio on performanssin ja esitystaiteen yhteinen tiedotuskeskus. Yksi keskeinen alan vaikuttaja on myös Muu ry, joka järjestää muun muassa Amorph-festivaalia.

Perinteinen tapa millä ihmiset kouluttautuvat performanssitaiteilijoiksi on se, että he alkavat seurata performanssia. Esimerkiksi Lá-Bas on koko 2000-luvun järjestänyt tapahtumia, joihin on myös rekrytoitu nuoria tekijöitä.

Voisiko performanssitaiteesta koskaan tulla ilmiönä muodikasta?
Esimerkiksi Mimosa Pale on tullut performanssia seuraamattomien ihmisten tietoisuuteen. Ja Marina Abramovic kohosi suorastaan supertähdeksi teoksellaan "The Artist is Present". Usein kuvitellaan, että performanssitaiteilijat esiintyvät gallerioissa lähinnä toisilleen. Mutta esiintyväthän jalkapalloilijatkin jalkapallofaneille.

Australiassa koko ikänsä elänyt Sari Kivinen muutti Suomeen opiskellakseen TeaKissa esitystaidetta ja -teoriaa. Hän on laatinut julkaisuun esseen "Assemblages of Multiple Selves: Artists Performing Through Persona". Teksti käsittelee alter-egoihin eläytymistä ja persoonia, joita hän on hyödyntänyt performansseissaan. Yksi on nimeltään Jessee-Liina. Sari, millainen tyyppi hän on?
Jessee-Liinalla on pakkomielle näyttää aina hyvältä ja olla kaikkien rakastama. Hahmo syntyi aluksi kahden kollegani luomien hahmojen, Motel Sistersien rinnalle. He olivat saaneet vaikutteita Paris Hiltonista, Jessee- Liina on vähän Jessica Simpsonin tyylinen. Hän on se osa minua, joka voi pitää hauskoja vaatteita ja olla supersosiaalinen.

Osallistuit taiteilija Mark Shorterin performanssiin, joka parodioi countrylaulaja Kenny Rogersia nimellä Renny Kodgers. Nousitte taiteilijan limusiiniin jossa esitys tapahtui, ja vastaanotto oli odottamaton. Kuinka onnistuu roolin ylläpitäminen yllättävissä tilanteissa?
Se riippuu siitä kuinka rooli määritellään. Työskentelyssäni voin sitä ylläpitää, koska rooli on osa kokonaisuutta eikä täysin erillinen – sekä roolit että normaalit reaktiot vaikuttavat toisiinsa. Limusiinissa Jessee-Liina tuli ujoksi – tämä on se puoli jonka Jessee- Liina saa minussa esiin – ja heitti smalltalkia. Häntä helpotti se, että hänellä oli Motelli-siskokset vierellään.

Miltä tuntui lukea toisen opiskelijan arviota omasta työskentelystä?
Kiinnostavalta ja haastavalta. Rehellisesti sanottuna, Ilka Theurichin kirjoittaessa työstäni hän keskittyi käsittelemään näkemyserojamme ² – sitä, mitä ajattelemme performanssista ja mistä olimme oppitunneilla keskustelleet – enkä tuntenut, että täysin ymmärsimme toistemme näkökulmia. Mutta on hyvä miettiä omaa työtään kollegoiden kautta, jotta pääsisi ulos kapeista ajatusmalleistaan.

Kuinka tärkeä tämä kirjoitusprojekti oli?
Projektien tärkeyttä ei voi keskenään mitata.Varsinkin kun tällaiset työt kasvavat omalla tahdillaan. Elämää ja taidetta en voi erottaa.

TeaKin Episodi-sarjassa on julkaistu aiemmin kaksi kirjaa:

Annette Arlander (toim.): Esitystaidetta kohti. Kokemuksia, ajatuksia, näkemyksiä. Opiskelijoiden esseitä. (2003).

Annette Arlander (toim.): Esseitä performanssista ja esitystaiteesta — essays on live art and performance art. (2009).

Nyt ilmestynyt Converging Perspectives - Writings on Performance Art julkaistaan vain englanniksi, sillä koulutusohjelma on muuttunut englanninkieliseksi ja on nyt nimeltään Master of Arts Degree Programme in Live Art and Performance Studies – LAPS.