Arkisto

Juo teetä isäsi hautajaispäivänä

Helsingistä noin 400 kilometrin päässä sijaitsee kaunis kaupunki veden äärellä. Ihmiset ovat vilkkaan eläväisiä ja kulttuuri, teatterikin ihan jotain muuta. Eikä se ole Joensuu. Pietari, ja sen Valtiollinen Teatteritaiteen Akatemia imee myös suomalaisia opiskelijoita. Nyt Akatemian ja Teatterikorkean yhteistyö on tiivistymässä. Millaisen paikan kanssa oikeastaan ollaan tekemisissä?

”Kun yhtenä keväänä tuli taas jokakeväiset pääsykokeet eteen, päätin ottaa homman kunnolla haltuun ja aloin kelata tosissani eri vaihtoehtoja. Olimme Lassen kanssa Lahden Kansanopiston teatterilinjalla ja vähitellen ajatus Pietarista vahvistui, vaikka ensin oli, että ei persana”, kertoo Turo Marttila.

Oli vuosi 2005. Pääsykokeet odottivat, vieraalla kielellä.

”Korvakuulolla lausuttiin Pushkinia, onneksi sai omallakin kielellä jotain vetää. Oli laulua ja tanssia, ja sitten sanottiin, että teepä leijona. Siinä sitten lattialla väännettiin. Kyllä se sinne lähteminen jonkin sortin hulluutta vaati”, muistelee Lasse Lindberg.

Hulluutta tai ei, Turo, Lasse sekä Anna-Kaisa Makkonen aloittivat opintonsa vuonna 1779 perustetussa, Venäjän suurimmassa ja vanhimmassa alan opinahjossa Mohovaja-kadun varrella kaupungin keskustassa.

Ummikkosuomalaisille ensimmäinen vuosi oli silkkaa helvettiä. Mistään ei tajunnut mitään ja koulutukseen sisältyvät kieliopinnot olivat vasta alussa. Pelastuksena oli stanislavskimainen metodi, jossa puhe tulee mukaan vasta myöhemmin.

”Ensimmäisenä vuonna lavalla ei saa tuottaa puhetta, opiskelija ei ole vielä sen arvoinen. Ensin pitää hallita muut valmiudet. Kuvaavaa on, että ekana keväänä loppukokeessa ihmisillä oli vain muutama ydinlause”, Turo kertoo.

Ilman ääntä tehdään tilanteita, joissa on alku, dramaattinen käänne ja loppu. Tehtävänantona voi olla vaikka imurointi. Okei, tulee soitto, jossa kerrotaan että vaimosi on kuollut kolarissa. Sen jälkeen imurointi jatkuu – miltä se silloin näyttää? Juo teetä isäsi hautajaisissa, ja se on kuumaa. Tai, ollaan saunassa ja sitten käsketään laittamaan jalat jäähauteeseen.

”Tuolilla istutaan ja näytellään niin perkeleesti. Ja professori sanoo, että kuumuus ei näy, ei näy. Se oli hemmetin haastavaa, ei voinut paeta minkään taakse, ei voinut esittää. Ja jälkeenpäin keskusteltiin tunti, että se vasemman jalan varpaat oli vähän epäuskottavat. Oli siinä pointtinsa, vaikka ensin ajatteli, että mitä helvettiä. Sitä alkoi oikeasti hikoilla lavalla”, Turo hymyilee.

Professori on pomo

Minkäänlaista demokratiaa tai kollegiaalisuutta ei edes teeskennellä. Professori on Professori, tai diktaattori, kuten Lasse asian ilmaisee. Professori valitsee kurssin ja vastaa koulutuksesta alusta loppuun. Aloittajia on noin kolmekymmentä ja puolen vuoden välein osa pudotetaan kyydistä tai ymmärtää lähteä itse.

”Paineet ovat kovat. Heti alusta luodaan kilpailuilmapiiri: pitää olla paras. Hyvää suitsutetaan lisää ja heikkoa vastaavasti sen kuin poljetaan. Oma logiikkansa on siinäkin, niin tehdään jotta sieltä alempaa noustaisiin. Eikä kielestä tehdä poikkeuksia – opi tai lähde menemään”, Lasse kertoo.

Venäläiskansallista sovinismia kohtelussa ei ole. Suomalaisten ohella koulussa on ollut väkeä Espanjasta, Brasiliasta, Kiinasta, Yhdysvalloista, Meksikosta ja Englannista. Kehut tai haukut eivät perustu kotimaahan. Mutta onnistumisen myötä opiskelija saa produktioissa lisää vastuuta. Se puolestaan kasvattaa kritiikin määrää, hyviltä vaaditaan vieläkin enemmän.

Homma on siis tulosurheilua. Työntekonsa ja lahjakkuutensa ansiosta kaikki kolme suomalaista nousivat kurssinsa käytetyimpien näyttelijöiden joukkoon, professori antoi luottoa. Nyt viidennen vuoden keväällä edessä on enää suullinen lopputentti, jossa vastattavaksi saattaa tulla kysymys vaikka venäläisen teatterin historiasta.

Mitkä ovat sitten tulevaisuuden suunnitelmat? Kaikki kokevat saaneensa vastinetta noin 500 euroa kuussa maksaneelle koulutukselleen, mutta Venäjää on nähty tarpeeksi. Vaikka taso on hyvä ja työ kunnianhimoista, niin kutsumusammatilla on rajansa. Eikä ruplilla voideltua byrokratiaakaan oikein enää jaksaisi. Suuntana on Suomi.

”Pidän enemmän suomalaisesta työskentelytyylistä. Venäjällä se on koko elämä tai ei mitään. Eikä sillä oikein elä, näyttelijälle jää käteen siinä 300 euroa. Ja vaikka me kaikki pystyisimme tekemään töitä venäjäksi, niin tarjolla olisi aksenttimme takia vain ulkomaalaisten rooleja. Tshehovia voi tehdä vain puhtaalla venäjällä”, Turo kiteyttää.

Jos osoitteeksi kuitenkin jäisi Venäjä, niin Moskova saattaisi olla (teatteri)ilmapiiriltään houkuttelevampi.

”Pietarissa teatteri on vanhoillista, siellä tehdään paljon sotaan liittyvää. Moskova on modernimpi ja yleisö vastaanottavaisempaa”, Lasse kuvailee.

Anna-Kaisa antaa esimerkin: ”Kun teimme Pietarissa modernisoidun version Kalevalasta, niin se otettiin siellä tosi vaikeasti vastaan. Lopulta se meni melkein tyhjille saleille. Mutta Moskovassa taputettiin seisaaltaan.”

Teatterilla on eri tehtävä kuin Suomessa. Sosialismin aikana sillä saattoi olla rooli kriittisenä kommentoijana. Ei enää, ei ainakaan Pietarissa. Underground-teatteria on, mutta jossain hyvin syvällä.

”Politiikkaa tai yhteiskunnallisia asioita ei koeta teatterin tehtäväksi. Georgia tai Tsetsenia eivät näyttämöllä näy tai kuulu. Teatteri viihdyttää, tai se on taidetta. Ja poliittisen teatterin tekeminen on Venäjällä myös vaarallista”, kiteyttää Turo.

Yhteistyötä TeaKin kanssa

Kuluvana keväänä Turo, Lasse ja Anna-Kaisa ovat vaihto-opiskelijoina Teatterikorkeakoulussa. Taustalla on nyt toista kertaa toteutunut Pietarin koulun ja TeaKin ohjaajantyön laitoksen yhteistyö: ohjaaja menee Pietariin tekemään produktion siellä opiskelevien suomalaisten kanssa. Esityksiä on sitten kummassakin kaupungissa. Closer, Lija Laineen ohjaus on kerännyt runsaasti kiitosta.

TeaKin kansainvälisten asioiden suunnittelijan Jonna Sundbergin mukaan vastaava konsepti rakennetaan todennäköisesti kahden vuoden välein.

”Venäjällä opiskelleet suomalaiset tuovat meille ilman muuta jotain uutta näkökulmaa, opimme heidän kauttaan. Tarkoituksena on kehittää myös opettajavaihtoa, kiinnostusta on ollut molempiin suuntiin”, kertoo Jonna.