Arkisto

Teatteri Venus käynnisti tänä vuonna poikkitaiteellisen MOOOT-kaupunkitaidehankkeen. Nimi tulee sanoista ”mullakin on oikeus olla täällä”. Projektin työpajoissa kuka tahansa kaupunkilainen voi havainnoida ja kokea yhteistä kaupunkitilaa taiteen keinoin.

Työpajoja ohjaavat teatteripedagogiikan monitoimityöläiset Ursula Hallas ja Maaria Tuhkunen.

– Minulla on myös mielenterveyshoitajan koulutus, ja se on varmasti vaikuttanut siihen, että haluan tehdä töitä erilaisten ihmisten kanssa, en pelkästään taidemaailman. En halua jäädä oman taidekuplani sisään, TeaKista piakkoin valmistuva Hallas pohtii.

Naisia kiinnostaa yhteisötaiteen tekeminen: keskusteleva, vuorovaikutteinen ryhmätoiminta. Yhteisöihin menevät taiteilijat ovat usein olleet kuvataiteen puolelta, ja teatteritaide hiihtää perässä.

– Mielestäni taiteen ydin on se, että jaetaan jotain yhdessä. Olen aina ollut kiinnostunut myös perinteisestä teatteritaiteesta, mutta se ei yksin tyydytä. Valokeilahommissa taiteilijan oma ego on joskus tiellä, Tuhkunen sanoo.

Tavallisten ihmisten kanssa toimiminen ja elämänkokemusten valjastaminen on työn suola.

– 80-vuotiaan Elman aidot kokemukset palvelutalossa voivat olla paljon antoisampia kuin ammattilaisryhmän näkemys elämästä palvelutalossa, Tuhkunen miettii.

– Sosiokulttuurinen innostaminen kuvaa meidän tekemistä hyvin. Olemme itse sivussa mutta myös sisällä samaan aikaan, Hallas kuvailee.

Hallaksen ja Tuhkusen leipä on levällään maailmalla. Murusia koostuu muun muassa lähihoitajaopiskelijoiden kouluttamisesta, yrityskoulutuksista, käsikirjoittamisesta, ohjaamisesta ja draamakasvatuksen opettamisesta. Osuuskunnan perustamisesta on puhuttu.

– Haaveena olisi perustaa samat arvot jakavien taiteilijoiden kanssa kollektiivi, joka auttaisi byrokratiassa ja muodostaisi työyhteisön, Tuhkunen kertoo.

Perinteistä teatteritaidetta ja soveltavaa taidetta on vaikea töissä erottaa toisistaan, sillä ne risteävät jatkuvasti. Esteettiset arvot ja taiteelliset lähtökohdat ovat kaikessa mukana. Naiset kokevat lokeroinnin ongelmalliseksi ja toivoisivatkin turhan kahtiajaon häviävän ajan myötä.

– Laitosteatterit ovat nyt kiinnostuneita siitä, kuinka yleisötyön erilaiset työtavat ja muodot mahdollistavat vuorovaikutuksen yhteisön kanssa, mutta rahoitus on se ongelma. Englannissa yhteiskunnallinen vuorovaikutus on jo mukana teattereiden rahoitusperusteissa, mutta Suomessa ollaan jäljessä. Ehkä laitostaitelijoiden palkkaaminen yleistyy Suomessakin, Hallas toteaa.

– Vaikka soveltava taide on nousussa, se on yhä marginaalissa. Se ei näy kulttuurisivuilla tai ratikoiden kyljissä, Tuhkunen huomauttaa.

Hallas ja Tuhkunen ovat
sovellataidetta.fi -palveluntarjoajia