Kokos Pauliina Tyni ja Elli Isokoski vievät esitykset sairaaloihin ja vanhainkoteihin, mutta eivät tee kompromissitaidetta.
– Olimme molemmat valmistumassa Teatterikorkeakoulusta, kun osuimme samaan pöytään juttelemaan vaihtoehdoista ja siitä, mikä itseä kiinnostaa. Meistä tuntui tärkeältä mennä ihmisten luo, Pauliina Tyni muistelee.
Naisia kiinnosti ryhmäpainotteinen metodi ja työ, joka on omissa käsissä. Taidetta tuntui tarpeelliselta viedä paikkoihin, joissa ihmiset eivät muuten näe nykytanssia.
Myrskyryhmä syntyi vuonna 2002 ja nyt takana on noin 150 esitystä muun muassa sairaaloissa, vanhainkodeissa ja kehitysvammalaitoksissa. Rahoitus tulee enimmäkseen apurahoina; laitokset pystyvät useimmiten hoitamaan vain matkakulut.
– Esityksistä saatava palaute on todella palkitsevaa. Olen joskus miettinyt tanssin merkityksellisyyttä, mutta tässä työssä tuntuu siltä, että tanssi voi olla hyödyllistä, Elli Isokoski miettii.
Myrskyryhmä innostuu maailmojen kohtaamisista ja erikoisista ympäristöistä.
– Osallistuimme projektiin, joka tähtäsi vanhusten yksinäisyyden vähentämiseen. Tanssia vietiin siinä kampaamoihin. Se tuntui niin absurdilta yhdistelmältä, että meidän oli pakko päästä mukaan, Tyni nauraa.
– Opiskeluajoista asti pyörin niin paljon tanssin maailmassa, että se oli jopa eristävää. Tuntuu hyvältä päästä tekemisiin muiden maailmojen kanssa, Isokoski summaa.
Tyni ja Isokoski kokevat kuitenkin soveltavan taiteen käsitteen itselleen vieraaksi.
– Mielestäni teemme ihan samaa taidetta kuin muutkin, mutta vuorovaikutus on siinä keskeisenä elementtinä. Tuntuu jopa kyseenalaiselta, miksi tanssijan pitäisi mennä mustaan laatikkoon, kun on tottunut tekemään esityksiä ihmisten keskellä, Tyni toteaa.
Esitysten vieminen laitoksiin vaatii erityisosaamista ja sopivaa persoonallisuutta.
– Toiset pitävät soveltavaa taidetta ”vähemmän taiteena” tai ”kompromissitaiteena”. Mielestäni me teemme tietyllä tavalla enemmän taidetta. Sopivampi käsite voisi olla laajentava taide, Isokoski ehdottaa.
Alan nauttimaa arvostusta kumpikaan ei sen kummemmin pohdi. Työ saa kuitenkin vähemmän näkyvyyttä kuin perinteiset tuotannot, sillä julkisia esityksiä on harvoin eikä kritiikkejä kirjoiteta.
Naiset ovat huomanneet, että asia on nosteessa ja ilmapiiri myönteisempi kuin Myrskyryhmän aloittaessa. Työtä ja kysyntää riittäisi lähes loputtomasti, jos vaan maksaja löytyisi.
– On iso kysymys, miten tällaista yhteiskunnan eri sektoreiden väliin jäävää toimintaa pitäisi rahoittaa. Ainakin sen tulisi olla pysyvämpää, Tyni toteaa. X
Myrskyryhmä on sovellataidetta.fi -palveluntarjoaja.
Ajatus taiteen autonomiasta, sen omalakisuudesta ja itseisarvosta on ilmiönä suhteellisen nuori. Huipussaan ajatus oli 1950-luvun molemmin puolin ja edelleen sillä on vankkumattomia puolustajia.
Tämän riippumattomuuden ideaalin rinnalla on elänyt käsitys taiteen kietoutumisesta yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin rakenteisiin. Samoin on uskottu taiteen ja taidelähtöisen työskentelyn mahdollisuuksiin vaikuttaa ihmisten elämään myös taidekontekstin ulkopuolella.
Taidetta on käytetty aina myös muuten kuin an sich. Sitä on hyödynnetty politiikassa, uskonnossa, terveysvalistuksessa ja kasvatuksessa vauvamusiikista hiilijalanjäljettömään teatteriin, aids-ongelman käsittelystä Pohjois-Korean filmifestivaaleille.
Taiteessa väännetään kättä: soveltaako taidetta vai tehdäkö niin sanottua oikeaa taidetta? Lähestymistavassa on eroja.
Yksittäinen, ja ehkä yksinäinen, taiteilija tai teatteriryhmä tuskailee ateljeessa tai teatterilla, välillä vaikka verissä päin mutta asiaan keskittyen, kunnes vie lopulta tuloksen yleisön ihailtavaksi.
Soveltavan, tai osallistavan, taiteen kentällä taiteilija joutuu puolestaan lobbaamaan osaamistaan, tutkimaan taustoja, neuvottelemaan, suunnittelemaan, hoitamaan käytännön asioita ja istumaan kokouksissa. Hän joutuu perustelemaan kantaansa ja ymmärtämään hänelle usein vieraan ammattialan toimintaa ja ajattelutapoja. Silti hän pystyy toteuttamaan itseään, vaikka ei enää yksilölähtöisesti.
Nyky-yhteiskunnan kaikilla alueilla esitetään tuloksellisuuden ja tuottavuuden vaatimuksia. Hätäkeskusten tuloksellisuutta mitataan puhelujen lyhyydellä ja vanhusten hoidossa kotikäyntien aikarajat on puristettu minimiin.
Olisikin yllättävää, mikäli myös kulttuurisektorille ei asetettaisi vaatimuksia yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Miten vaatimuksiin voisi sitten vastata?
Elämme vaihetta, jossa taloudelliset arvot ovat kaiken mitta. Ihmisiltä vaaditaan moniammatillisuutta, sektorirajoja ylittävää yhteistyötä ja eri suuntiin kurottuvia verkostoja. Samalla kiire, stressi ja ahdistus lisääntyvät.
Osa taiteilijoista on oivaltanut tilanteen. He voivat käyttää osaamistaan siten, että ihmiset pääsevät itse rakentamaan omaa ajatteluaan maailmasta.
Tämä ei tarkoita, että perinteisellä taiteella, käsitteenä joka syntyi 1600- ja 1700-luvuilla, ei enää olisi arvoa. Päinvastoin, käsitteen merkitys vain laajentuu.
Pekka Korhonen
Kirjoittaja on Kokos-palveluiden erikoissuunnittelija.
| TEATTERIKORKEAKOULU | |
|---|---|
| Käyntiosoite | Haapaniemenkatu 6 00530 Helsinki |
| Postiosoite | Teatterikorkeakoulu PL 163, 00531 Helsinki |
| Puhelin | (09) 431 361 (Vaihde) |
| Faksi | (09) 4313 6200 |
© Copyright Teatterikorkeakoulu | |
