Opetusteatterin arkea osa 4 Teatterikorkeakoulussa syntyy joka vuosi kymmeniä ensi-iltoja. Opiskelijoiden tukena opetusteatterissa työskentelee yli 20 eri alan ammattilaista.
– On olemassa tiettyjä fysiikan lainalaisuuksia, joita ei voi unohtaa, toteaa näyttämömestari Harry Brask.
Kun opetusteatterissa ryhdytään tekemään esitystä, näyttämömestarin päässä alkaa raksuttaa: miltä idea näyttää lavalla ja miten sen voisi teknisesti toteuttaa. Lähin työpari taiteellisesta työryhmästä on usein lavastajaopiskelija.
– Yleensä lavastaja tekee piirustukset tai pienoismallin, joiden pohjalta käydään läpi yksityiskohtia. Suunnitellaan materiaaleja ja rakenteellisia ratkaisuita. Näyttämömestari pystyy hahmottamaan lavastuksen rakenteellisia ratkaisuja mielessään. Mietitään, miten katsomosta saadaan yleisölle ja näyttämöstä näyttelijöille turvallinen.
Lavastajaopiskelijat opiskelevat Taideteollisessa korkeakoulussa, mutta osallistuvat tuotantoihin Teatterikorkeakoulussa.
– He tekevät usein täällä ensimmäistä kertaa asioita käytännössä. Siksi näyttämömestarilla tulee olla myös pedagogista otetta.
Brask kertoo materiaalien ominaisuuksista, turvallisuusasioista ja mahdollisuuksien rajoista parinkymmenen vuoden kokemuksella: hän aloitti työt Teatterikorkeakoulussa vuonna 1989.
– Harvoin joutuu sanomaan, että asioita ei voi tehdä. Käytetään teknistä luovuutta ja yleensä löydetään turvallinen kompromissi, jos joku asia ei ole mahdollinen toteuttaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti esimerkiksi turvallisuussyistä. Työtä tehdään tehdä pelle peloton -asenteella, eli etsitään uusia mutta turvallisia tapoja tehdä asioita.
Näyttämöelementtien rakentaminen on yleensä suurin työvaihe produktiossa, mutta erot esitysten välillä ovat suuria:
– Joskus katsomo on suurin rakenne, joskus rakentamiseen menee viikkoja. Esimerkiksi Iiris-Tiina Varilon ohjaamaan MacBethiin vuonna 2003 kollega ja minä hitsasimme puolitoista kuukautta. Elementit tehtiin metallipajalla pienempinä osina, että ne saatiin mahtumaan teatterisalin ovista sisään saliin. Siellä ne koottiin yhteen. Sen jälkeen oltiin fyysisesti aika puhki, Brask muistelee.
Kun esitykset ovat käynnissä, näyttämömestarit käyvät tarvittaessa huoltamassa ja korjaamassa rakenteita. Viimeisen esitysillan jälkeen lavasteet puretaan mahdollisimman paljon kierrättäen. Puutavara ja isommat metallikappaleet ja putket laitetaan hyllyyn odottamaan uusia esityksiä.
Näyttämömestarin työhön kuuluu myös päivystäminen esitysiltoina.
Opetusteatterissa on puupaja, metallipaja sekä maalaamo. Brask pitää työtiloja ja -välineitä hyvinä. Hän on erikoistunut metallitöihin, mutta kaikki viisi näyttämömestaria tekevät kaikkea.
Suoraan näyttämömestarin työhön valmistavaa koulutusta ei ole olemassa, mutta kädentaidot yhdistävät näyttämöporukkaa. Braskilla on takana neljän vuoden ammatikouluopinnot kone- ja metallityöstä. Lisäksi hän on ennen TeaKiin tuloaan työskennellyt mekaanikkona sekä pneumatiikka- eli paineilma-asentajana. Brask on TeaKin vastaava pyroteknikko ja hänellä on panostajan pätevyys.
– Olen tehnyt töitä myös ääni- sekä valomiehenä ja tehnyt muutamiin esityksiin valot. Silloin, kun Teatterikorkeakoulun päänäyttämö oli Kino Helsinki, näyttämömestari oli myös useissa esityksessä ääni-tai valomiehenä. Nykyään se ei ole mahdollista, sillä tuotantoja on enemmän käynnissä ja näyttämömestarilla on oma työnkuvansa. Tästä on tullut eräänlainen teatteritehdas, eivätkä tuotantotiimit muotoudu enää yhtä tiiviiksi kuin ennen.
Näyttämö tekee läheistä yhteistyötä tarpeiston kanssa: on veteen piirretty viiva, kummalle mikäkin asia tai esine kuuluu.
– Periaatteessa huonekalut kuuluvat näyttämölle ja sitä pienemmät tarpeistolle, mutta on tarpeistollakin suuria esineitä.
Teatteriesitysten visualisoinnissa on muoteja ja buumeja, jotka tulevat ja menevät. Pyrotekniikkaa tai muita erikoisefektejä käytetään Teatterikorkeakoulussa nykyään harvoin. Viime aikoina videoprojisoinnit ovat yleistyneet.
– Joskus muotijuttuja viljellään liiankin kanssa, Brask hymähtää kymmenien vuosien perspektiivillä.