Artikkelit

Rehtorit kertovat – muovikassillisesta laskuja osaksi Taideyliopistoa

Teatterikorkea-lehti kysyi neljältä entiseltä rehtorilta, mitä rehtorinajoista on jäänyt päällimmäisenä mieleen ja mitä terveisiä he lähettävät nykyisille teaklaisille.

Eero Melasniemi, rehtorina vuosina 1979–1982

"Teatterikoulutus oli 70-luvun alkuun saakka erittäin pirstaloitunutta. Manifestimme vuonna 1971 oli, että halusimme luoda vahvan korkeakoulun ja siirtää tutkinnot saman katon alle.

Keikka osoittautui byrokraattisuudessaan erittäin raskaaksi: tuli löytää tiloja, rahoitusta ja opettajia sekä saada juridinen puoli – kuten laki Teatterikorkeakoulusta – kuntoon. Asenteet joita vastaan taistelimme, olivat todella raakoja, ja asiasta tuli jopa puoluepoliittinen kysymys. Jo se, että koulun status tunnustettaisiin ja kulttuuria arvostettaisiin samoin kuin perinteisempää tieteen tekoa, tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Harmittaa vieläkin, että niin itsestään selvien asioiden läpiviemiseen meni niin paljon aikaa.

Koimme lukuisia takaiskuja rahoituksen ja tilojen suhteen. Esimerkiksi Sturenkadun vanhan työväentalon käyttöönotosta opetusteatteriksi oli jo sovittu, kun viime hetkessä rakennus päätettiin purkaa. Lopulta saimme käyttöömme väliaikaisia tiloja ympäri kaupunkia, keskeisenä paikkana entinen Tehtaanpuiston yhteiskoulu.

"Matka kahdesta muovikassillisesta maksamattomia laskuja nykyaikaiseen Teatterikorkeakouluun on ollut monella tapaa pitkä."

Myös yhteinen rakennushanke Taideteollisen korkeakoulun ja Elokuva-arkiston kanssa kaatui viime hetkellä opetusministeriössä, vaikka tontti, määrärahat ja alustavat piirustukset olivat jo olemassa. Rakennus olisi luonut taiteenalojen yli luontevan, jokapäiväisen yhteyden. Poliittisessa johdossa pelättiin ilmeisesti, että rakennuksesta tulee vasemmistolaisesti ajattelevien radikaalien taiteilijoiden bunkkeri.

Byrokratian kanssa taisteleminen turhautti, kun olisin halunnut keskittyä olennaiseen eli substanssin rakentamiseen. Itse olin ensisijaisesti kiinnostunut siitä, miten taiteen tekemisen perinnettä voidaan siirtää eteenpäin. Sen sain kyllä aikaan, että pedagogiikkaan ryhdyttiin suhtautumaan vakavammin. Että oli opettajamäärärahoja ja maksetut korvaukset.

Teatterikorkeakoulun pyrkijämäärät kasvoivat kaiken aikaa. Vastuu siitä, että annetaan opiskelupaikka mahdollisimman potentiaalisille ihmisille ja että opetus on laadukasta, avointa ja aidosti demokraattista, painoi harteilla. Pedagogin ja oppilaan suhde on kuin aikuisen ja lapsen: pitäisi osata ohjata ja tukea kasvua kuitenkaan tukahduttamatta tai tekemättä kasvatista itsensä jatketta. Jos pedagogi on niin varma itsestään, se on omanlaisensa lastensuojelurikos!

Taide on lopulta kuitenkin helvetin yksinkertaista ja hyvässä koulutuksessa kyse on viime kädessä ihan perusteisiin palaamisesta. Ei kannata puhua Tšehovista, ellei osaa kysyä, miten klassikot syntyvät.

Etsiessämme aikanaan tiloja Teatterikorkeakoululle kävin myös sen nykyisessä rakennuksessa. Katsoessani tyhjää rauniota sanoin, että kyllä tästä talo saataisiin. Matka kahdesta muovikassillisesta maksamattomia laskuja nykyaikaiseen Teatterikorkeakouluun on ollut monella tapaa pitkä."

Outi Nyytäjä, rehtorina vuosina 1985–1987

"Rehtorinaikoinani Teatterikorkeakoulussa oli vallalla elävä, työteliäs ja salliva ilmapiiri. Ei ollut hirveästi määritelty erilaisia lajeja, mikä on erittäin viisasta. Muistelen noita aikoja suurella mieltymyksellä, koska ihmiset olivat ahkeria ja innostuneita.

Opetuksessa halusin korostaa erityisesti tekstin lukemisen ja tuntemisen tärkeyttä. Hyvä dramaturgia vaatii kunnollista paneutumista sekä tekstiin että tekemiseen. Onneksi olen saanutkin aina opettaa järkiperäisiä oppilaita. Tekotaiteellisuus on hirveintä mitä tiedän.

Taiteen tekeminen edellyttää todella vahvaa syventymistä, analyyttisyyttä ja opiskelua; kevyesti improvisoiden tehty taide on joutavaa huuhaata. Uuden Taideyliopiston kynnyksellä terveiseni ovatkin, että teatteriopiskelijoiden tulisi vaalia ankaraa suhtautumista opiskeluun. Kahta asiaa ei tule hylätä: ei taidetta eikä oppimista."

"Taiteen tekeminen edellyttää vahvaa syventymistä ja analyyttisyyttä."

Kari Rentola, rehtorina vuosina 1991–1997

"80-luku oli Teatterikorkeakoulussa ollut epävakaata aikaa, ja koulun johtokin oli vaihtunut tiuhaan tahtiin. 90-luvun alku oli siten toipumisjakso, jolloin tärkeimpänä tehtävänä oli vakauttaa toimintaa ja paaluttaa uskottavuutta rahoittajien, opettajien ja opiskelijoiden silmissä.

Tulin talon ulkopuolelta tilanteeseen, jossa tärkeät avainhenkilöt kuten Kari Heiskanen ja Raila Leppäkoski olivat luoneet jo hyvän pohjan muutokselle. Koossa oli hyvä tiimi: hallinto oli saatu toimimaan, yhteistyö hallintojohtajan kanssa toimi hyvin ja ammattitaitoiset opettajat ja professorit vastasivat opetuksesta.

Minulle oli ehdottoman tärkeää, ettei rehtori yksin määritä, minkälaista pedagogiikkaa ja taidetta TeaKissa tehdään. Koulussa ei saa vallita liian yksisilmäinen taiteellispedagoginen näkemys, vaan sen tulee olla moniarvoinen yhteisö. Erityisesti pienessä maassa vaihtoehtoja täytyy löytyä myös korkeakoulun sisältä; myös opiskelijalla on oikeutensa – jos hän ei taivu yhden gurun arvomaailmaan, täytyy tarjota mahdollisuus opiskella toisen gurun johdolla.

Keskeisin tavoitteeni oli johtaa kokonaisuutta. Aikaisemmin Teatterikorkeakoulu oli määrittynyt pitkälti suomenkielisten näyttelijäntyön, ohjaamisen ja dramaturgian laitosten kautta. Rehtorina halusin nostaa myös muut laitokset tasavertaiseen asemaan.

"Koulussa ei saa vallita liian yksisilmäinen taiteellispedagoginen näkemys, vaan sen tulee olla moniarvoinen yhteisö."

Halusin myös asemoida Teatterikorkeakoulun yhdeksi Suomen merkittävistä korkeakouluista. Aloin verkostoitumaan, osallistuin yliopistojen rehtorien neuvostoon ja tapasin kuukausittain muiden taidekorkeakoulujen – Sibelius- Akatemian, Taideteollisen korkeakoulun ja Kuvataideakatemian rehtoreita. Samanaikaisesti rakennettiin suhdetta päättäjiin ja rahoittajiin. Teatterikorkeakoululla on ollut todella suuri rooli elämässäni. Pääsy ohjaajalinjalle avasi tien teatteriammattilaiseksi. Kun minua suureksi yllätyksekseni pyydettiin hakemaan rehtorinvirkaa, avasi se puolestaan täysin uusia yhteiskunnallisia näköaloja. Rupeama oli hieno kokemus, mutta kuuden vuoden kuluttua veri veti kuitenkin takaisin taiteellisen työn pariin. Taideyliopisto tuo mukanaan valtavia taiteellisia synergioita. Rakenteellinen yhteistyö on hankkeen se puoli, mihin osa suhtautuu epäillen. Mielestäni keskeisimmässä roolissa eivät kuitenkaan ole organisaatiokaavioiden laatikot. Kaikissa malleissa on toki omat rajoituksensa, mutta tuleva itsenäisten akatemioiden malli ei vaikuta kovin dramaattiselta muutokselta. Kokonaisuuden onnistuminen riippuu ennen kaikkea siitä, miten yhteisö tekee muutoksen; tärkeimmässä asemassa ovat edelleen korkeatasoiset sisällöt, pätevät professorit ja hyvät opiskelijat."

Lauri Sipari, rehtorina vuosina 1997–2005

"Teatterikorkeakoulu oli hyvässä jamassa rehtorina aloittaessani: ulkosuhteet, rahoitukset ja muut tärkeät perusasiat olivat kunnossa. En ollut pedagoginen johtaja vaan organisaation johtaja. Se on edellytys tuon kokoiseksi kasvaneessa talossa, jossa toimii monta laitosta. Ei voi ryhtyä asiantuntijaksi kenellekään – siihen ei ole aikaa, eikä se ole hyväksikään.

Uusi talo oli iso juttu. Mielestäni prosessi oli sen kokoiseksi projektiksi harvinaisen nopea ja mutkatonkin, moni asia järjestyi yllättävän helposti. Rakennus sopi tarkoitukseen loistavasti. Toiminnan asettuminen kesti toki aikansa ja uusi talo aiheutti tunteita sekä puolesta että vastaan. Tällaisissa muutoksissa ihmisen peruskonservatiivisuus astuu helposti kuvaan.

Iso osa elämääni on kulunut Teatterikorkeakoulussa, ensin opiskelijana, sittemmin tuntiopettajana, karsintaraadeissa ja lopulta virassa. Rehtorina kontakti opiskelijoihin katkeaa valitettavasti pahemmin kuin lehtorin tai professorin virassa toimiessa.

"Uusi talo oli iso juttu. Moni asia järjestyi sen kokoiseksi projektiksi yllättävän helposti."

Mielestäni TeaKin tarjoama koulutus on aina ollut tasokasta, maailmallakin nähtyyn verrattuna. Olen optimistinen myös tulevan Taideyliopiston suhteen ja aika varma, että hanke onnistuu hyvin. Toiveeni kuitenkin on, että uutta rakennetaan riittävällä maltilla ja muistaen, että joka taholla on syvää osaamista ja hienoja perinteitä."