Käytän työssäni isoisältäni perimiäni esineitä, asiakirjoja ja valokuvia. Isoisäni oli työlleen omistautunut, ja saamani perintö oli tietyllä tavalla epätavallinen. Se koostui kiviaineksesta, sulatusuunien teknisistä piirustuksista ja valtavasta määrästä metalleja ja kaivostoimintaa käsitteleviä kirjoja. En koskaan kunnolla tuntenut isoisääni, joten muistoni hänestä ovat syntyneet mielikuvituksen avulla, niin että olen mielessäni jälleenrakentanut sekä henkilön että tietyn, jo kadonneen ajan, jolloin hän eli. Pidän teoksia eräänlaisena kokoelmana, ja kuten kaikki kokoelmat, ne herättävät tunteen jatkuvasti läsnä olevasta poissaolosta.
Pyrin minimalistisella visuaalisuudella paljastamaan tarpeemme pitää kiinni katoavaisesta tekemällä siitä pysyvän tallenteen – ja dokumentoimalla tämän pyrkimyksen epäonnistumisen. Emme enää takerru katoavaan esineeseen tai henkilöön, vaan johonkin, mikä tulee näkyväksi ja olevaksi katoamisen hetkellä: ikään kuin se viimeinen katse jonka se kohdistaa meihin, tai se viimeinen vilahdus katoavasta, josta voimme pitää kiinni.
felicia@feliciahonkasalo.com