Tuula Närhinen
Tuula Närhinen (1967)
LOCAL-teossarjassa luonnonilmiöt on valjastettu tuottamaan kuvia. Maiseman erityispiirteet tulevat näkyviin tekniikoilla, jotka kartoittavat kasvillisuuden värejä, kivien sävyskaalaa sekä ilman ja veden virtauksia. Teokset ovat taiteilijaresidenssien tulosta. Syksyllä 2014 ja keväällä 2016 työskentelin kuukauden ajan Pyreneiden vuoristossa Farreran kylässä, ja huhtikuussa 2017 vietin muutaman viikon Seyðisfjörður -vuonossa Islannin itärannikolla.
LOCAL-sarjan teokset tutkivat ilmiöiden näkyvyyden ehtoja ja tuovat samalla esiin järjestelmällisen dokumentaarisen työtavan runollisia ulottuvuuksia. Leijaan kiinnitetty videokamera tallentaa laaksomaisemaa tuulen omasta ilmaperspektiivistä. Paikallisista kivilajeista hierretyt pigmenttimaalaukset ja kivilajinäytteet näyttävät maaperän väripaletin. Ruohonkorret, höyhenet sekä oksanpätkät toimivat suteina joiden avulla maiseman tekstuurit piirtyvät kirjoitusjälkinä paperille. Kivinäytteet ja tussikalligrafiat esitetään pöytävitriineissä. Lasin alla vaatimaton kivenkappalekin muuttuu merkitykselliseksi löydöksi. Museovitriini oli Lauri Anttilan suosima esitystapa. Taitavana sisustusarkkitehtinä Anttila osasi itse suunnitella teoksilleen tilaustyönä vitriinipöytiä, joiden elegantit rakenteet oli teetetty luottopuusepällä.
Lauri Anttilan teokset pohjaavat usein fyysisiin vaelluksiin maisemassa. Hänen tutkimusretkillään kuvallinen ja sanallinen ajattelu kietoutuivat saumattomasti yhteen. Arkisen lähiympäristön havainnoinnista kumpuavat kysymykset laajentuivat maailmankuvaa pohdiskeleviksi esseekirjoituksiksi. Anttilan taiteellinen tuotanto on kuin malliesimerkki tiedonhankinnasta metodi -sanan etymologian (meta + hodos) konkreettisena tulkintana: tietäminen on tien seuraamista kohti tuntematonta määränpäätä. Anttilan harjoittama, näkemisen tietä etenevä paikka- ja tilannesidonnainen ajattelu vertautuu mielestäni tapaan, jolla anamorfoottinen kuvaesitys avautuu katsojalle. Eri pinnoille hajautuneen ja suhteiltaan vääristyneen kuvan jäsentyminen edellyttää liikkumista kolmiulotteisessa tilassa. Kuvailluusio hahmottuu, kun katsoja asettuu tarkastelemaan anamorfoosia tietystä huolellisesti valitusta näkökulmasta. Samaten metsässä kuljetun reitin voi mieltää tieksi vasta jälkikäteen. Matkan varsinainen merkitys paljastuu sitten kun taival on taitettu ja vaeltaja on päässyt perille (sic). Lauri Anttilan laaja-alaista, niin (tähti)tiedettä, kulttuurihistoriaa, valokuvausta kuin piirustustakin yhdistelevää käsitetaiteen praktiikkaa voi siis monesta hyvästä syystä luonnehtia suomalaisen taiteellisen tutkimuksen tienraivaajaksi.
Anttilan tutkiva ote ja uteliaisuuteen kannustava pedagogiikka ovat 1980-luvun puolimaista alkaen viitoittaneet meille opiskelijoille polkuja niin kuvallisen tutkimuksen kuin esseekirjoittamisenkin maailmaan. Anttilan jalanjälkiä seuraten myös omat teokseni pohtivat näkemällä tietämistä. Olen kiinnostunut erityisesti valokuvauksessa ja luonnontieteen esittämisen käytännöissä ilmenevästä kuvallisesta ajattelusta. Teokseni kysyvät, miten kuvausvälineet toimivat katseen jatkeina ja kuinka (valo)kuvat esittävät kohteitaan.
Kuva: Tuula Närhinen, Local Rocks #Seyðisfjörður, Islanti, 2017 - yksityiskohtia teoksesta