Artikkelit

Ihminen, kone ja esitys Mitä teknologia tarkoittaa Teatterikorkeakoulun arjessa ja tulevaisuudessa? Tomi Humalisto ja Antti Nykyri laativat investointipolitiikkaa varten selvityksen näkemyksistä ja odotuksista, joita opettajilla ja opiskelijoilla on teknologiasta ja sen tulevaisuudesta. Tekijät raportoivat tuloksista.

Teknologia rinnastetaan usein tekniikkaan. Se ymmärretään surisevina kojeina ja juotoksien säännöllisesti kuvioimina piirilevyinä. Tällöin ihmisen suhde teknologiaan kaksinapaistuu: ajatellaan, että teknologia on kylmä kone, joka on inhimilliselle kokemusmaailmalle hyvin vastakkainen.

Elämämme on silti täynnä rajapintoja teknologian kanssa. Olemme huomaamattamme erilaisten tekniikoiden käyttäjiä ja luomme niiden avulla merkityksiä itsellemme ja yhteisöillemme. Esitysten tekeminen ja esittävän taiteen opiskelu eivät ole tästä poikkeuksia.

Tutkija Tarmo Lemolan mukaan teknologiaan kuuluvat työkalujen ja laitteiden lisäksi niiden käyttöä koskevat tiedot, taidot ja menetelmät. Teknologiaan voidaan sisällyttää myös sosiaaliset organisaatiot, kuten teollisuuslaitokset ja tutkimusorganisaatiot, joissa teknologinen toiminta tapahtuu (Lemola 2000, 10).

Teatterikorkean kaltaisen taiteen oppimisorganisaation kohdalla laaja määritelmä on osuva. Taiteen tekemisen tiedot, taidot ja keinot ovat osaltaan teknologiaa, aina kynästä ja paperista harjoitussalien joustolattiaan tai esitysten videoprojisointeihin, sekä ymmärrykseen siitä kuinka niitä parhaiten hyödynnetään.

Selvitystyössämme haastattelimme kahtatoista Tea- Kissa työskentelevää tai siihen ammatillisesti yhteydessä olevaa koulutuksen, taiteen ja opiskelun asiantuntijaa. Raportissa nostimme esiin sitä teknologista kulttuuria ja valintoja, jotka erityisesti korkeakoulussa vaikuttavat. Ilmiön moninaisuus johdatti välttämään yhtä yleistettävää teknologianäkymää tai yhteistä tulevaisuusvisiota.

Useissa haastatteluissa teknologia nähtiin perinteisen teatteritekniikan erittelyn sijaan laajasti yhteiskuntaa, koulutusta ja taidetta lävistävänä ilmiönä. Investointitarpeiden hahmottamisen lisäksi raporttia voidaankin lukea myös puheenvuoroina siitä, miten moninaisesti teknologian merkitystä hahmotetaan esittävän taiteen alalla. Esitämme seuraavassa viisi selvitystyössä esiin noussutta kysymystä tai haastetta.

1. Vastaavatko Teatterikorkeakoulun esitystilat esittävän taiteen tarpeita nyt ja tulevaisuudessa?

Esitystilojen luonne ilmentää niiden suunnitteluhetkellä vallitsevaa taidekäsitystä ja sisältää olettaman esitysten luonteesta, koska tiloja suunnitellaan odotettua käyttötarkoitusta varten. Tilat myös tuottavat tietynlaista toimintaa, mahdollistaen sekä estäen erilaisia tilan käyttöön liittyviä valintoja.

Millainen näkemys TeaKissa on esitystilasta sekä esittävän taiteen tilasuhteesta? Vastaavatko nykyiset esitystilat ja niiden toiminnallisuus näitä näkemyksiä? Millaista taiteellista toimintaa ja valmiuksien oppimista halutaan esitystilojen luonteeseen vaikuttamalla tai vaikuttamatta jättämisellä edistää?

TeaKin nykyisten tilojen suunnittelu pohjautuu kymmenisen vuotta sitten vaikuttaneisiin käsityksiin esitystilasta ja taiteesta. Anonyymin mustan ja merkityksistä vapaan tilan lähtökohdan nähdään olleen murroksessa jo joitakin vuosia, kun esitystilan erityispiirteiden hyväksyminen ja esityksen lähtökohdaksi ottaminen on korostunut.

Mustien tilojen (black box) joukkoon kaivattiin vaihtoehtoja. Visiot liikkuivat datahuoneen kaltaisten monipuolisten teknologioiden ratkaisuista maalien poistoon ja tilan pintojen rakennusmateriaalin esiin tuomiseen, valkoisiin seinäpintoihin tai vaikkapa veden käyttämiseen osana esitystilaa.

Muutoshalun taustalla oli nähtävissä kiinnostus siihen, millaista estetiikkaa mustan laatikon rinnalle luotavat ratkaisut alkaisivat ruokkia ja tukea. Esitystilojen muutostarpeet eivät tulleet esiin kaikkien haastateltavien kohdalla, esimerkiksi ohjaajantyön opetuksen näkökulmasta olemassa olevat tilat näyttäytyivät toimivina. Esiin tuli myös käsitys siitä, että kaikkiin tarpeisiin vastaavaa yhtä esitystilaa ei voi olla olemassa.

2. Miten mallintaminen tukee esitysten valmistamista?

Mallintamisen painopiste on siirtynyt, ja siirtymässä, perinteisistä pienoismalleista digitaalisiin tilamalleihin. Mallintamisella saatetaan tarkoittaa myös digitaalista luonnostelua. Tällöin tietokoneohjelmien käytön mahdollistama nopeus ja joustavuus tuovat suunnittelijaa enemmän mukaan ryhmätyöskentelyyn ja prosessiin.

Tehokkaammat kannettavat tietokoneet ovat mahdollistaneet sen, että osa mallinnukseen liittyvästä työskentelystä voi tapahtua harjoitustilassa. Samalla malli koetaan enemmän luonnosmaisena, se muodostuu enemmän työvälineeksi kuin omaksi teoksekseen.

Digitaalinen mallintaminen ei teknologisesta kehityksestään huolimatta ole lunastanut kaikkia odotuksia, eikä se vastaa lopputulosta elävän esityksen tasolla. Vaarana on, että digitaalisten mallien näyttäessä hienoilta ja toimivilta, opiskelijat eivät mieti hitaita, materiaalisia tilarakenteita loppuun saakka.

3. Miten dokumentaatiota voidaan hyödyntää taiteen tekemisen ja opettamisen prosesseissa?

Dokumentaation ja sen teknologioiden nähtiin liittyvän moninaisesti nykyiseen esitysten tekemisen kulttuuriin. Sen nähtiin myös monipuolistuvan tulevaisuudessa yhä enemmän. Jo nyt käytetään esitysteknologioiden tasolla monipuolisesti hyväksi erilaisia visuaalisen ja äänellisen dokumentaation sekä representaation välineitä.

Monista mahdollisuuksista huolimatta esittävän taiteen ja dokumentaation suhde koettiin myös ongelmallisena, ei tekniikoiden puutteiden vuoksi, vaan puuttuvien toimintatapojen ja käytäntöjen takia. Keskeisenä haasteena nousi esiin se, mitä dokumentaation hyödyntäminen merkityksellisellä tavalla osana taiteen tekemisen ja opettamisen prosessia voisi ylipäätään tarkoittaa.

Oman työskentelyn dokumentoimisen puutteen nähtiin voivan heijastua opiskelijoiden myöhempään teknologiasuhteeseen: oman työn tallentaminen, järjestely ja esittely digitaalisesti tekisi teknologiaa opiskelijalle tutuksi. Sen kautta myös muiden esittävän taiteen teknologioiden hahmottamisen kynnys voisi pienentyä. Myös järjestelmällinen ja reflektiivinen portfoliotyöskentely edellyttäisi oman työn dokumentointia oppimisen arvioinnin tueksi.

Jotta dokumentaatiota voidaan hyödyntää esittävän taiteen välineenä ja uudistumisen keinona, tarvitaan koulutusta sekä teknologioiden hallitsemisesta että erityisesti dokumentaation hyödyntämisen konsepteista. Teknologia itsessään on olemassa, yleisesti saatavilla sekä melko huokeaa.

4. Miten Teatterikorkeakoulussa käytettävät kommunikaation teknologiat soveltuvat pienryhmätoimintaan?

Teatterikorkean laitoksilla on hyvin erilaisia opetuksen ja alojen sisällöistä nousevia tarpeita sähköisen kommunikaation suhteen. Totuttujen ja arkeen jo sulautuneiden kommunikaatiovälineiden kuten sähköpostin ja matkaviestimien merkitys teknologioiden arvioinnissa loisti lähes kokonaan poissaolollaan. Sen sijaan pohdintaa aiheutti, se kuinka olemassa olevia, mutta vielä käyttöön ottamattomia sähköisen kommunikaation välineitä voitaisiin soveltaa tähän tarkoitukseen.

Leimallista sähköiselle kommunikaatiolle TeaKissa lienee se, että varsinaisen pysyvämmän infrastruktuuriin kuuluvan sähköisen kommunikaation (sähköpostit, sähköpostilistat, intra, websivut jne.) lisäksi opetuksessa toimitaan usein pienryhmissä, jotka saattavat olla eliniältään hyvin lyhyitä ja nopeasti perustettavia tai vastaavasti pitkäkestoisia mutta harvoin tapaavia. Tällöin ryhmissä arvioidaan tapauskohtaisesti mielekkäintä tapaa jakaa esimerkiksi tiedostoja, kommunikoida sähköisesti tai rakentaa yhteisiä dokumentteja työskentelyn osana. Kysymykseksi nousee, miten TeaKissa käytettävät kommunikaation teknologiat tällaiseen taipuvat.

Tutkimuksen tekemiseen kaivattiin lisää avoimuutta erilaisten verkon yli käytettävien sosiaalisen median sekä yhteistoiminnallisten työvälineiden avulla. Esimerkkeinä toimivat muun muassa Facebook, Google Docs sekä erilaiset verkkofoorumit.

5. Miten Teatterikorkeakoulussa tulisi huomioda teknologiasuhteiden moninaisuus?

Selvityksessä nousi esiin eri ammattialojen kautta hyvin erilaisia teknologiasuhteita. Esimerkiksi ohjaajantyön koulutuksessa teknologian nähtiin ilmiönä välittyvän opiskelijoiden työhön erityisesti valmistettavien esitysten yhteydessä ja yhteistyökumppaneiden kautta. Valo- ja äänisuunnittelun koulutuksessa taas teknologia haluttiin jakaa yhteisenä, kaikkia esittävän taiteen tekijöitä koskettavana ilmiönä. Teknologisen ajattelun ulkoistaminen suunnittelijakunnan edustukselliseksi tehtäväksi nähtiin jopa ongelmalliseksi koko taiteenalan kehittymiselle.

Teknologian kehityksen nähtiin muuttaneen esittävän taiteen alalla myös työryhmän hierarkioita ja rooleja. TeaKissa erityiseksi haasteeksi suhteessa ammatilliseen kenttään on muodostunut, miten luoda suhde perinteiseen laitosteatteriperustaiseen malliin ja toisaalta moninaisiin yhteistoiminnallisiin toimintatapoihin.

Korkeakoulun antaman koulutuksen ja teknologisten valmiuksien sekä laitosteattereiden toimintakulttuurin ja valmiuksien yhteensovittamisessa nähtiin haasteita. Kyse ei ole vain yksinkertaisesta mittakaavan skaalauksesta - pienemmillä tai laitosteattereiden ohjelmistoista selkeästi poikkeavilla teoksilla voi olla laadullisesti aivan toisenlaiset ilmaisulliset ja toiminnalliset tarpeet.

Teatterikorkeakoulussa nähtiin myös merkkejä epäteknologisesta ajattelutavasta. Tämä voi johtaa siihen, että ympärillä olevan ja leviävän teknologisen ajattelun vaikutusta ei edes tiedosteta. Teknologia kätkeytyy, monimutkaistuu ja nivoutuu monin tavoin. Tämä johtaa yhä pirstaloituneempaan ja monimuotoistuvampaan osaamiseen. Siksi tarvitaan yhä kriittisempiä ja tiedostetumpia valintoja.

Tomi Humalisto Valosuunnittelija

Antti Nykyri Tutkijakoulutettava

Lähteet: Humalisto T. & A. Nykyri (2010) Teknologiakartoitus – raportti näkemyksistä ja odotuksista Teatterikorkeakoulun toiminnassa Lemola T. (toim.) (2000) Näkökulmia teknologiaan