Arkisto

Kansainvälinen taideyliopisto vai perusteatterikorkeakoulu?

Pääkirjoitus

KuvA, SibA ja TeaK kannattavat uuden Taideyliopiston valmistelun käynnistämistä. Suomeen voisi syntyä huikea yliopistokokonaisuus, jossa nykyiset akatemiat nimineen säilyisivät. Vaikka tahtotila näyttäisi nyt vuosien kypsyttelyn jälkeen syntyneen, ei hötkyillä. Miten käy eduskuntavaaleissa? Entä jos pää- tai opetusministerinä aloittaakin perussuomalaisten Timo Soini? Idea kansainvälisemmästä taideyliopistosta kaatuu?!

Vaikka uhka kuulostaa mielikuvitukselliselta, voisimme varmuudeksi kehitellä uutta strategiaa. Miksi emme voisi olla Perusteatterikorkeakoulu, jossa opetettaisiin pertsaa suomalaisten tarpeisiin, suomalaisin voimin? Kaivaisimme koivukulissit esiin ja lopettaisimme ehdottomasti kaikenlaisen live art-hössötyksen. Nykytanssi on postmodernia tekotaidetta kaikki tyynni, joten lopettaisimme tanssin koulutusohjelmat, samoin ruotsinkielisen...

On vain yksi mutta.

Tutkija Benedict Andersonia mukaillen kansallisvaltiot kuten Suomi ovat keksittyjä yhteisöjä – kaikki kulttuurinen ja kansallinen on syntynyt vuosisatojen saatossa vuorovaikutuksen kautta, kaupan ohella ja teknologisen kehityksen vauhdittamana. Keksinnöt kuten kirjapainotaito mahdollistivat sen, että aatteet saattoivat levitä. Ilman kirjapainotaitoa idea kansasta ei olisi yltänyt Suomenniemelle. (Nykypäivään siirrettynä – kansannousut Pohjois-Afrikassa eivät olisi mahdollisia ilman nykykeksintöjä: internetiä ja Facebookia.)

Etenkään ilman ihmisten matkaamista ja oleskelua ulkomailla aatteet, tavat ja trendit eivät olisi levinneet. Edellisinä vuosisatoina tiedemiesten ja taiteilijoiden opinnot ulkomailla kestivät vuosia. Taidot ja tavat opittiin syvällisesti – ja tuotiin hitaasti mutta varmasti kotiin.

Suomi on keksitty yhteisö, mutta todellisuudessa kokoelma opittua, varastettua ja ostettua. Lapista on löydetty kivikautisia meripihkakoruja, mikä kertoo kauppasuhteista Viroon mutta myös ihmisen halusta koristautua. Siksi hylkeenrasvaa, eläintennahkoja ja turkiksia vaihdettiin ihanaan meripihkaan.

Mutta mitä suomalaisempaa on kuin äidinkieli – ja äiti? Ikävä kyllä suomen äiti-sana pohjautuu alasaksin murteeseen. Muita germaanisia lainoja ovat muun muassa kansa, kauppa ja runo. Balttilaisia taas virka, terva ja talkoot, slaavilaisia lainoja sirppi, pappi ja vapaa… No, vanhimmat Suomen kielen sanat ovat indoeurooppalaista alkuperää, kuten porsas ja viha.

Rehtorin pointti on se, että ei kukaan suomalainen ole taidettakaan keksinyt. Sekin on freesiä tuontitavaraa. Ruotsin kielestä lienee muotoiltu hauska sana konstikas. Vaihto on ikuista. Lauttasaaren ruotsinkielivaltaisissa busseissa kantasuomalainen ”vittu” muutetaan kantaruotsalaiseksi ”vituksi”. Lapsuudessani suomenkielisellä Pohjois-Pohjanmaalla käytettiin muun muassa sanoja pääräri ja ranstakka, jotka opin ilman pakkoa.

Suomenniemellä nähtiin 1700–1800-luvuilla paljon kiertueteatteria ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Ja ensimmäiset teatterin ammattilaiset opiskelivat pääasiassa ulkomailla. Miksi haluaisimme nytkään olla staattisesti suomalaisia? Olkaamme siis kansainvälisiä.

Entä jos uhkana onkin kansainvälinen taideyliopisto? Miten selviämme siitä?

Nopea henkiinjäämisopas on tässä, varmuuden vuoksi: kysy, kysy ja kysy. Vastaa ”en tiedä”, jos et tiedä. Kerro, että otat selvää ja palaat asiaan. Hengitä syvään. Varaudu kaaokseen. Syö vitamiineja. Jakakaa taakka. Haukkukaa johto. Huumoria peliin. Sisulla pärjää. Käy SibAssa. Käy KuvAssa. Käy konsertissa, kuvataidenäyttelyssä. Keksi yhteinen vihollinen: ”Byrokratia on yhteinen vastustajamme”. Opettele klassisen musiikin instrumentit. Ymmärrä ”välineistä vapaa kuvataide”. Luota heihin. Ollaan me – keksitty yhteisö.