Mitä sitä kansainvälistymään?Pääkirjoitus Teatterikorkeakoulun strategisena kehittämiskohteena on ollut kansainvälistyminen. Suomalaisesta taiteesta halutaan ”vientituote” – mitä taiteilijat heti paheksumaan.
Kuinka pieni on pieni?Pääkirjoitus Rehtori ihmettelee kuinka pieni on pieni, että se perustelee itsensä pienuudella ja kuinka suuri on suuri, että se perustelee itsensä suuruudella. Taideyliopisto tuntuu Teatterikorkeakoulusta isolta eli on liian suuri ja pelottava. Taideyliopisto taas tuntuu Helsingin yliopistosta pieneltä sekin, eli on liian pieni yliopistoksi.
KuvA, SibA ja TeaK kannattavat uuden Taideyliopiston valmistelun käynnistämistä. Suomeen voisi syntyä huikea yliopistokokonaisuus, jossa nykyiset akatemiat nimineen säilyisivät. Vaikka tahtotila näyttäisi nyt vuosien kypsyttelyn jälkeen syntyneen, ei hötkyillä. Miten käy eduskuntavaaleissa? Entä jos pää- tai opetusministerinä aloittaakin perussuomalaisten Timo Soini? Idea kansainvälisemmästä taideyliopistosta kaatuu?!
Pääkirjoitus Rehtorina olen joutunut opiskelemaan uusia termejä. Yksi mielenkiintoisimmista on tuottavuus.Usein oletetaan, että tuottavuuden kasvulla tarkoitetaan sitä, että jokin ”tuottaa lisää rahaa”. Viime kädessä näin onkin. Täsmällisemmin se tarkoittaa, että tuotannossa saadaan enemmän aikaan vähemmällä tai entisellä työmäärällä saadaan aikaan enemmän tuotantoa.
Esiintymiskykyä on aiemmin pidetty lähinnä esittävien taiteiden ammattilaisten taitona. Esiintymistaitojen merkitys on kuitenkin kasvanut työelämässä. Onko nykyään jopa pakko "performoida itseään", jotta saisi työtä tai työpaikka pysyisi. Onko performointi työntekijöille jotakin vierasperäisen vastenmielistä?
Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni Teatterikorkea- lehteen autonomisen pikkuyliopiston rehtorina. Johtaminen on ollut raskasta työtä, mutta se on ollut myös innostavaa ja varsin opettavaista.