Arkisto

Muurahaispesästä toiseen

Muurahaispesästä toiseen

Kolmekymmentä vuotta sitten Esko Salervon piti pyöräyttää päätään 180 astetta. Maisema kääntyi ulkomaailmasta sisään: biologiasta omaan persoonaan. Mutta lopulta, muuttuiko mikään? Kelataan taaksepäin.

2003–2011

Vuoden 2011 alusta olen ollut Yleisradiossa fiktiotilaajana. Hankimme viihdettä ja draamaa televisiolle, radioon ja nettiin talon sisältä ja ulkopuolelta. Vastuullani ovat yhdessä Olli Tolan kanssa pistedraamat ja minisarjat, TV:n sarjamuotoinen viihde, Kotikatu, radioviihde ja -teatteri.

Kyse on näkemyksen välittämisestä ja kehitystyötä, jossa dramaturgin taidot ovat hyvin käytössä. Kuuntelua ennemmin kuin neuvomista, usein ihmiset keksivät vastaukset itse. Kätilön hommaa, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen.

Minkään yksittäisen välineen asema ei ole sama kuin ennen. Mutta ei esimerkiksi kuunnelma kuollut ole: tänä vuonna uusia kuunnelmia lähetetään 26. Radioteatterin ohjelmien vuosittainen kuuntelumäärä liikkuu kymmenissä miljoonissa. Auditiivinen draama on oma, vahvana elävä taiteenlajinsa.

Päivätyön ohella olen tehnyt elokuvakäsikirjoitusta. Sakari Kirjavaisen ohjaama "Hiljaisuus" tulee ensiiltaan joulukuussa.

Vuoteen 2011 olin dramaturgina Radioteatterissa. Pyrkimys oli auttaa kirjoittajaa toteuttamaan itseään mahdollisimman hyvin sekä saamaan tekstistään mahdollisimman hyvin välineeseen sopiva.

1995–2003

Tein juuri käynnistettyä Kotikatua toisena käsikirjoittajana. Olin myös pari vuotta Salattujen elämien juonenkirjoittajana ja vuoden pääkäsikirjoittajana. Aloitin nelikymppisenä, kokeneena tekijänä ja luulin, että siitä tulee helppoa – kunhan menen ja alan loistaa. Pian tajusin, että enpäs osaakaan. Piti opetella.

Lajin dramaturginen ajattelu on erilainen. Kun aristoteelisessa rakenteessa kaikki sulkeutuu, tässä kaiken täytyy pysyä avoimena loppuun asti, mutta samalla on säilytettävä jännite ja mielenkiinto. Ja kun henkilöt eivät juuri muutu, niin miten saada heidät palautettua ikuisesti lähtöruudulle? Lajityyppi ei siis perustu ihmisten muuttumiselle, vaan sille, että heille tapahtuu asioita, jotka heijastavat heidän tunnetodellisuuttaan.

1984–1995

Kemin kaupunginteatterissa olin ensin vuoden dramaturgina ja pari vuotta johtajana Juha-Pekka Hotisen kanssa. Se oli opettavaista aikaa kaikin tavoin. Menin sinne idealistina, mutta asiat eivät olleetkaan yksinkertaisia. Ilmapiiri oli kyllä hyvä, kaupunginjohtajakin sanoi, että ohjelmisto ei ole tarpeeksi radikaali. Mutta sitten iski lama.

90-luvun alussa olin jälleen Tea- Kissa. Suunnittelin ja vedin muun muassa käsikirjoittajien ensimmäisen pitkän täydennyskoulutuskurssin. Samalla osallistuin koulun julkaisutoimintaan, ja saimme ulos esimerkiksi suomenkielisen teatterihistorian.

Lisensiaattityöni "Salaisuus" valmistui vuonna 1993. Merkityksellistä se oli sikäli, että pystyin ensimmäistä kertaa kirjoittamaan pidäkkeettömästi mitä halusin. Väitöskirja jäi työ- ja perhekiireisiin vaikka teokset sain valmiiksi – "Taivaansininen tila", "Keltainen veturi" ja "Valkoinen ikoni". Ja täytyy sanoa, en ollut tyytyväinen silloiseen tapaan, jolla legitimaatiota jatkotutkinnoille haettiin tiedekorkeakoulujen suunnalta.

1974–1985

Lukion jälkeen luin biologiaa ja graduni aiheena oli "Muurahaisyhteisöjen mosaiikkimainen rakenne Tvärminnen niemellä". Myöhemmin on tuntunut hyvältä hallita myös luonnontieteellinen, järjestelmällinen metodi. Väheksymättä sitä tunnetta, että osaa jotain muutakin.

Pääsy Teatterikorkeaan vuonna 1980 oli aika hurja. Kuusi vuotta olin opetellut häivyttämään omaa persoonaansa ja sitten olinkin ympäristössä, jossa sanottiin, että oikeastaan mikään muu ei merkitsekään kuin "minä". Piti kääntää päätä 180 astetta, järkihän siinä meinasi lähteä.

Tosin teatteri ei ollut aivan uusi maailma. Olin mukana Ylioppilasteatterissa ja myös biologien teatterissa. Ehkä olin ollut myös erilainen nuori. Lukiossa teimme sketsejä, kuunnelmia ja muuta. Ja olihan minulla teini-ikäisenä Kaupunginteatterin sarjalippu.