Arkisto

Vie mennessäs - tuo tullessas

Pääkirjoitus Rehtorina olen joutunut opiskelemaan uusia termejä. Yksi mielenkiintoisimmista on tuottavuus.

Usein oletetaan, että tuottavuuden kasvulla tarkoitetaan sitä, että jokin ”tuottaa lisää rahaa”. Viime kädessä näin onkin. Täsmällisemmin se tarkoittaa, että tuotannossa saadaan enemmän aikaan vähemmällä tai entisellä työmäärällä saadaan aikaan enemmän tuotantoa.

Tapanani on joskus havainnollistaa itselleni asioita äitinäkökulmasta. Tuottavuuden kasvun olen järkeillyt seuraavasti: äitinä kerään leluja olohuoneesta ja vien jokaisen lelun yksitellen makuuhuoneen lelukoriin.  Siihen menee aikaa 3 minuuttia. Äitinä hoksaan nopeasti, että noukkimalla lelut ensin koriin ja viemällä korillisen leluja makuuhuoneeseen aikaa kuluu 40 sekuntia. Työni tuottavuus kasvoi teknologisen innovaation kautta. Kori on innovaatio, kuten pyörä tai tietokone tai vielä tehokkaampi tietokone.  Arkikielisesti sanoisin, että olinpa tehokas, selkäkin väsyi vähemmän.

Vaikka tuottavuus kasvaa, ihminen on ruumiillisesti olemassa 24 tuntia vuorokaudessa. Tuottavuus voi kasvaa vain ruumiillisen olemisen rajoissa – minun mielestäni. Mihin käyttäisin nuo säästyneet 2 minuuttia ja 20 sekuntia? Johonkin tärkeämpään? Puunaisin esimerkiksi tummuneet hopeiset kynttilänjalat? Tai opettaisin lapseni keräämään lelut itse, jolloin minulle jäisi aikaa tietotyöhön, vaikka strategian pohdiskeluun.

Tutkija Ilkka Tuomi kirjoitti artikkelissaan vuonna 2007: ”Nigerialainen timanttikaivoksen työntekijä voi olla moninkertaisesti tuottavampi kuin suomalainen professori. Suomen kansantalous oletettavasti kasvaisi, jos tohtoreita siirtyisi rakennuksille kesätöihin.” Pohdintani liittyy jotenkin tähän samaan problematisointiin. Onko tuottavuuden kasvu todellista ilman ruumiillista kytköstä? Kun suoritan abstraktia tietotyötä tehokkaasti ja vielä tehokkaammin, huomaan, että ruumiini ei pysy perässä. Ongelma on sama kuin äitinä – mihin tärkeämpään käytän itse nuo ”säästyneet” 2 minuuttia ja 20 sekuntia? Siirränkö ruumiillisen työn jollekin muulle?

Kun olen hoitanut tehokkaasti yhden asian, säästyy aikaa kahden ison projektin käynnistämiseen, joka työllistää 10 ihmistä. Ja kun me kaikki teemme ne tehokkaasti, jää aikaa vielä yhden ison projektin käynnistämiseen. Tätä jatkuu, kunnes ruumis tekee tenän.

Huomaan, että myös aivot ovat ruumiillinen, elin, joka ei kestä mitä tahansa. Aivot ovat rakentuneet havaitsemaan ympäristöä ja liikkumaan siinä vaaroja vältellen, hengissä säilymisen varmistamiseksi.  Abstrakti, sisäsiisti pohdintatyö rasittaa aivoja sitä enemmän mitä vähemmän ne voivat tehdä havaintoja todellisuudesta, liikkuen.

Teknologian kehittyminen lisää tuottavuutta, jättää aikaa johonkin tähdellisempään ja ”vapauttaa” perinteisestä ruumiillisesta työstä. Tuottavuuden kasvu lisää talouden kasvua, jonka pitäisi lisätä hyvinvoinnin kasvua. Miksi teknologian kehittyminen ei usein silti tunnu tuottavan hyvinvointia? Vaikuttaa pikemminkin, että teknologiset innovaatiot osaltaan orjuuttavat tietotyöläiset ylikuormittamaan aivojaan, mitä yritetään sitten kompensoida ruumiillisesti: huhkimalla hysteerisesti kuntosalilla, syömällä ja juomalla – ja pyytämällä henkistä apua työnohjaajilta, lifecoacheilta, filosofeilta ja astrologeilta.

Tuottavuuden kasvulla on linkki väestönkasvuun. Usein teknologista kehitystä perustellaan sillä, että ihmiskunnan on ollut pakko tehostaa toimintaansa ruokkiakseen kasvavan väestön. Vaikka minulla ei ole mitään tieteellistä perustaa pohdinnalleni kysyn silti, onko tuottavuuden kasvu harhaa. Onko tuottavuuden kasvu itse asiassa maapallon väestökasvua eli seurausta siitä, että (ruumiillista) työtä tekeviä on yhä enemmän? Jospa kyse ei olekaan teknologian kehittymisestä vaan yksittäisten ruumiillisten kapasiteettien hyödyntämisestä – aivot mukaan lukien. Jo muinaiset äidit opettivat vie mennessäs, tuo tullessas.

Kuten Ilkka Tuomi sanoo ”nykyiset tuottavuuden mittarit lasketaan tavoilla, jotka eivät edes periaatteessa pysty mittaamaan työtä ja sen tehokkuutta taloudessa, joka perustuu tietoon ja innovaatioihin”.