Kuvateksti tulee tähänTähän tulee kuvaajan nimi: Kalle Kuvaaja
Ihminen, kone ja esitys Lavastus-, valo-, puku- ja äänisuunnittelun sekä koreografian opiskelijat yhdistivät voimansa. Prahan skenografiatapahtumaan vietiin performatiivinen MUNA-installaatio.
Skenografianäyttely Prahan Kansallismuseossa on alan tärkeimpiä festivaaleja. Festivaalin painopisteenä oli tällä kertaa skenografian ominaisuus välineenä kuvataiteen ja esityksen välimaastossa.
Usein näytille laitetaan pienoismalleja tai valokuvia esityksistä ja harjoitustöistä. Murros skenografian ja esityksen käsitteissä kuitenkin heijastui tapahtuman teemoihin ja tarjontaan. Töiden esittelyn sijasta päätimmekin luoda uuden itsenäisen teoksen, joka esittelisi ajatteluamme tilasta ja esityksestä sekä oppilaitostemme resursseja ja teknistä osaamista. Halusimme viedä teoksen, jossa tila ei näyttäydy staattisena vaan koettavana ja osallistavana.
Tärkeää oli myös kysyä, voiko mennyttä esitystä ja sen osa-alueita laittaa näytille "galleriaan"; tila-, valo-, ääni- tai pukusuunnittelua ei ole ilman esitystapahtumaa; lavastus ei välttämättä käy ilmi vain pienoismallista eikä valoa voi kokea samalla lailla valokuvasta. Prahassa yleisönä ovat kuitenkin nimenomaan toiset kollegat, joten se on hyvä foorumi tehdä kokeiluja ja esittää väitteitä alan sisäisistä kysymyksistä.
Suomen opiskelijaosaston suunnittelu aloitettiin Aalto-yliopiston lavastus- ja pukusuunnittelun osaston ja TeaKin valo- ja äänisuunnittelun laitoksen yhteisellä näyttelysuunnittelun kurssilla. Vetäjinä ja projektin ohjaavina opettajina toimi kaksi arkkitehtia näyttelysuunnitteluun erikoistuneesta toimistosta.
Kehitimme pienryhmissä konsepteja, joista äänestimme yhden jatkokehitykseen. MUNAn etuna olivat muun muassa toteutuksen tekninen vaativuus, teoksen performatiivisuus ja yleisön osallistaminen. Konseptia kehitettiin kollektiivisesti ja samanaikaisesti kaikilla osa-alueilla.
Suunnittelussa ja toteutuksessa ei keskitytty varjelemaan ammattinimikkeitä ja työtehtäviä. Prosessin aloittajina toimivat tila-, puku-, valo- ja äänisuunnittelun opiskelijat ja mukaan kutsuttiin myös koreografi. Toteutus tehtiin opiskelijavoimin yhteistyössä lavastustaiteen ja muotoilun laitoksen pajojen kanssa. Kaikki osallistuivat suunnitteluun ja rakentamiseen ja myös esiintyivät teoksessa.
Näyttämölavastuksen opiskelija Aino Koski oli mukana työryhmässä asusta asti.
– Olin sekä lavastajana että esiintyjänä, ja jouduin huomioimaan erilaisia asioita ja näkökulmia kuin yleensä. Tekeminen oli tosi kiinnostavaa mutta myös puuduttavaa, koska prosessia hinkattiin pitkään. Monta suunnittelijaa tuo omat haasteensa. Kommunikointi oli tärkeää, samoin kuin erilaisille työskentelymetodeille avoinna oleminen.
Skenografianäyttely on jaettu maittain kansallisiin osastoihin ja opiskelijaosastoihin. Valtavat munaelementtimme ja valkoinen vähäeleinen tila keräsivät huomiota jo rakennusvaiheessa. Näyttelyn auettua MUNAan parveili ihmisiä jopa tungokseksi asti.
Palaute oli suoraa, välitöntä ja lähes häkellyttävän positiivista. Intensiivisessä festarikontekstissa sana oudosta installaatiosta levisi ja ihmiset pysähtyivät jopa kadulla kiittämään kokemuksesta.
MUNA toimi hyvänä vastapainona hektiselle näyttely-ympäristölle ja toimi myös kokemuksellisena levähdyspaikkana festivaalivieraille. Teoksen rakenteessa oleva odottaminen ja johonkin tuntemattomaan valmistautuminen kuitenkin hiljensivät monet kävijät.
Suurin osa yleisöstä lähestyi MUNAa vastaavalla huumorilla kuin satunnainen ohikulkija, joka näkee kaksi valkopukuista ihmistä oleilemassa valkeassa tilassa parimetrisen munan edessä. Absurdia jättimäistä teosta oli helppo lähestyä, mutta saman aikaan se pysyi selittämättömänä ja monitulkintaisena.
Teoksen pystyi kokemaan joko ulkopuolelta esityksenä, jossa paistetun munan muotoisella sohvalla loikoileva yleisö, MUNAn henkilökunta ja sisään pyrkiville tehtävä turvatarkastus muuttuivat osaksi kuvaa. Niille, jotka ottivat numeron ja istuivat odottamaan vuoroaan, teos eteni yhteisestä tilasta ja odottamisesta virittäytymisen kautta MUNAn sisällä koettavaan yksityiseen tilaan ja valoääni- matkaan.
Suomen ensi-iltaa installaatio ei vielä ole kokenut. Missä haluaisimme nähdä MUNAn seuraavaksi? Kiasman pihalla. Tai jossain Helsingissä design-ympäristössä.
Milla Martikainen ja Jarkko Partanen
Martikainen opiskelee TaiKissa lavastuksen maisteriohjelmassa ja TeaKissa valo- ja äänisuunnittelun maisteriopinnoissa. Partanen opiskelee TeaKissa koreografian maisteriohjelmassa.
Prague Quadrennial on neljän vuoden välein järjestettävä skenografian ja teatteriarkkitehtuurin maailmannäyttely. Aikaisemmin lähinnä lavastus- ja pukusuunnittelua esitellyt, vuodesta 1967 alkaen valtavaksi kasvanut tapahtumakokonaisuus on määritellyt skenografia-termiä uudelleen ajan hengen mukaiseksi.
Vuonna 2011 teemana oli Performance Design and Space. Skenografia -käsitteen sisällä nähdään laajemmin myös valo-, äänija videosuunnittelu, jotka olivat vaikuttavalla tavalla mukana sekä näyttelyssä että PQ:n yhteydessä järjestettävissä sadoissa työpajoissa, seminaareissa ja oheistapahtumissa.
Tänä vuonna näyttelyyn osallistuneita maita oli yli seitsemänkymmentä ja rekisteröityjä kävijöitä yli 40 000. Omana osastonaan oli taidekoulujen Student Section.
Valo- ja äänisuunnittelun laitos on osallistunut PQ:een vuodesta 1987, ja lähes poikkeuksetta näyttely on toteutettu lavastus- ja pukusuunnittelun opiskelijoiden kanssa. Elimelliseksi osaksi Quadriennalea on muodostunut Scenofest-tapahtuma, jonka energisyyden ja monipuolisuuden kuvaamiseen ei tämä palstatila riitä. Esityksiä, seminaareja ja työpajoja oli lähes sata, yli tuhannelle opiskelijalle.
Markku Uimonen
Valosuunnittelun professori
| TEATTERIKORKEAKOULU | |
|---|---|
| Käyntiosoite | Haapaniemenkatu 6 00530 Helsinki |
| Postiosoite | Teatterikorkeakoulu PL 163, 00531 Helsinki |
| Puhelin | (09) 431 361 (Vaihde) |
| Faksi | (09) 4313 6200 |
© Copyright Teatterikorkeakoulu | |
