Artikkelit

Reksin hajamuistoja – ja oppeja johtamisesta

Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni Teatterikorkea- lehteen autonomisen pikkuyliopiston rehtorina. Johtaminen on ollut raskasta työtä, mutta se on ollut myös innostavaa ja varsin opettavaista.

Olen joutunut kasvamaan aikuiseksi. Olen työskennellyt suurimman osan elämästäni vapaalla taidekentällä. Siellä ollaan rahattomia, mutta siellä myös eletään kuin villivarsat sekä hyvässä että pahassa. Vapaalla kentällä hahmottaa vaivoin sitä, millaista on työskennellä organisaatiossa. Harvemmin siellä myöskään hahmottaa johtamisen kysymyksiä, sillä kentän organisaatiot, jos niitä on, ovat eräänlaisia yhteisöllisiä tiimejä. Koska taidekentillä vaikuttaakin ehkä edellä mainituista syistä liikkuvan käsityksiä, että johtaja on sama kuin diktaattori tai että ammattijohtajuus on karmea juttu, haluan heittää muutamia hajamuistoja ja -oppeja tuleville taiteilija-johtajille seitsemän vuoden reksirupeaman jälkeen.

Pyysin itse kirjallisia neuvoja edeltäjältäni Lauri Siparilta, ja sainkin hauskan ja viisaan listan. Yksi olennaisia Laurin neuvoja oli: muut voivat huutaa, sinä et. Tämän olen pitänyt mielessäni, enkä ole huutanut. Tosin ei ole kukaan muukaan. Ajat ovat toiset. Mutta ohjetta liipaten: muut voivat olla mitä mieltä tahansa, sinä et. Johtaja on yksinäinen siksi, että johtaja voi harvoin sanoa, että "en tykkää". Toisaalta olen oppinut, että asioista pitää puhua rehellisesti ja rohkeasti.

Johtaja ei voi kääntää takkiaan ja sanoa henkilöstölle, että enhän minä, mutta kun tämä on ministeriön pakottama hanke, ja sen jälkeen ministeriön väelle alaisten kuullen, että olemme vahvasti mukana tässä hyvässä hankkeessa. Johtajan pitää olla jotakin mieltä – mutta vasta sen jälkeen kun on lähes varma asiasta.

Koska voi olla lähes varma? Sitten kun on kuullut tarpeeksi faktoja asiantuntijoiltaan, tehnyt itse aistinvaraisia havaintoja ja johtopäätöksiä – sitten kun "intuitio" on kerännyt kattavan hiljaisen aineiston ja se sanoo, että näin asiassa on edettävä. Riski väärästä tulkinnasta ja ratkaisusta on otettava, jos aikoo saada jotakin aikaiseksi, ihan niin kuin taideteoksen rakentamisessakin. Henkilöstöä rasittaa kaikista eniten tilanne, että johtaja ei ole mitään mieltä. Johtajan pitää olla samaan aikaan neutraali ja oikeudenmukainen mutta jotakin mieltä. Se on skitsofreeninen tila, eikä se poistu edes kotona.

Yhden asian olen oppinut takseissa. Organisaation julkinen kuva, brändi, muuttuu todella hitaasti. Kun taksi kurvaa Teatterikorkeakoulun eteen kuskit kysyvät yhä, että mitäs sille Turkalle kuuluu. Yliopistokollegat taas katsovat säälivästi ja kommentoivat, että "kyllä sulla taitaa olla tuulinen paikka siellä TeaKissa, kun on niitä taiteilijoita johdettavana". Ja eläkkeellä oleva vaikuttaja sanoo hieman polleana, että "niin minähän jouduin ministerinä puuttumaan Teatterikorkeakoulun asioihin…" (ilme: olihan se jännittävää.. .ja onhan se jännittävä paikka varmasti vieläkin...) . Olen oppinut myös hyödyntämään tätä hidasta brändin muutosta.

Olen oppinut, että taiteilijoita johdetaan osallistumalla ja asiaosaamisella. Taiteilijat näkevät läpi, tarkkanäköisiä kun ovat. Johtaja joutuu ansaitsemaan uskottavuutensa ihmisten edessä, aivan kuten esiintyjä tai ohjaaja. Mikä tahansa tapa ei käy, vaan se on jokaisen keksittävä itse. Uskottavuuttani johtajana on ehkä eniten nostanut esiintymiseni kaktuksena ja vasta toiseksi asiaosaamiseni. Pelkkä kaktuksena oleminen, pelkkä titteli tai keulakuvana oleminen ei kuitenkaan riitä. Teot ja niiden kokonaisuus ratkaisevat.

Olen oppinut, että johtaja ei voi tehdä päätöksiä ohi esimiesketjun. Kiitän yhtäkin virkamiestä, joka kauniisti huomautti minulle, että noin ei saisi toimia sillä "menit siinä minun tontilleni". Pyysin anteeksi ja opin siltä istumalta. Silti johtajan pitää kuulla kaikkien työntekijöiden pikkuruisiakin huolia, sillä muuten tieto voi kulkeutua johtajalle vaaleanpunaisempana tai mustempana kuin onkaan, eikä faktapohjaa synny päätöksen teolle – joka siis tulee tehdä oikeassa marssijärjestyksessä.

Yksi Laurin neuvo oli; ihmiset puhuvat pahaa toisistaan, älä usko puoliakaan. Tämä on hieno ohje yleensäkin elämässä ja sai korvani hörölle. Olin siis valmistautunut leikkaamaan puolet pois pahoista puheista. Olen oppinut kuitenkin, että johtajan tehtävänä on erottaa turhanpäiväinen paha puhe ja aidot signaalit, joilla yritetään kertoa hankauksista organisaatiossa. Hienoa on ollut huomata, että hyvät esimiehet suojelevat johtajaansa pikkurisahduksilta ja ennen kaikkea se, ettei pahoja puheita ole juuri TeaKissa kuulunut.

Olen antanut joillekin alaisilleni seminaarielämyksiä ja niistä olen tyytyväinen. Kauteni alussa talouspäällikkö ja suunnittelupäällikkö joutuivat jumppatunnilleni hallintoyksikön seminaarissa Haapsalussa. Tämän jälkeen he olivat tyytyväisiä omasta uravalinnastaan – kaikki hommat eivät sovi kaikille. Tähän aasinsiltana liittyvä oppi on se, että ihmiset pitää saada sellaisiin tehtäviin, jotka motivoivat heitä eniten ja heidän tulee saada työstään arvostusta.

Olennaisin oppi minulle johtajana on ollut se, että jos ihmisiä ei saa mukaansa, on turha yrittää johtaa. Ja toiseksi, jos et ahkerasti opettele faktoja, on turha yrittää johtaa ihmisiä. Johtamisen pitää perustua tietoon. "Ammattijohtaja" kertoo sananmukaisesti mistä on kyse. Johtaminen on ammatti. Se ei tarkoita sitä, että ammattijohtaja ei tiedä johtamastaan alasta mitään. Tunteehan ohjaajakin teatterialaa, vaikka ei ole näyttämöllä. Johtaminen on vastaavasti ammatti, jota tulee harjoitella ja siihen tulee saada koulutusta.

Ja sitten toive taiteilijoille: ottakaa johtaminen vakavasti, sillä jos te ette hanki johtamisen ammattitaitoa, joku muu tekee sen puolestanne. Ja toiseksi, tukekaa johtajianne, sillä yksin kukaan ei voi johtaa.

Paula Tuovinen