s. 1981 Helsinki
Taiteilijana oleminen on minulle omien ajatusteni järjestelmällistä kehittämistä. Alkusysäys teokseen syntyy usein ympäristöä ihmetellessä ja satunnainen havainto jää kasvamaan mieleen. Se, mikä on taiteilijan ammattitaitoa, on tämän vaivaavan asian tunnistaminen ja kiteyttäminen. Siten ideat loksahtavat yhteen kuvattavaan asuun. Kasvavat irti lähtöhetkestä. Kuvataiteilija voisi olla sellainen ihminen, joka alkaa nähdä kohtaamissaan asioissa symboliikkaa, jos sitä voi siksi kutsua: tämä visuaalinen asia, tämä tilanne voisi olla tapa tuoda näkyville ajatus tai tunnelma. Taiteella voi saada uudelleen kiinni jostain kirkkaasta hetkestä, joka on välähtänyt ohi.
Toivon, että tavoittelemani ajatukset eivät ole vain omia muistojani, vaan tilanteita, jotka muutkin voivat tunnistaa. Teoksen lopullinen ilme on yhden palapelin lopputulos. Tehdessä materiaalit, mittasuhteet ja kuvat alkavat toimia oman logiikkansa mukaan. Teoksen valmistumisvaihe on minulle usein kuin hölmistynyt pettymys: teos on osaratkaisu, joka valmistuessaan pakenee itseni ulottumattomiin. Kysymykset, joihin se ottaa kantaa tai koettaa ratkaista, jäävät edelleen ratkeamattomiksi. Niin rakas kuin teos onkaan ollut, se ei ole sama kuin minun persoonallisuuteni. Taide olisi aina suunnattava yleisölle, vaikka yleisön ymmärtäisikin paljossa itsensä kaltaiseksi. Ja sitä olisi tehtävä kaikille katsojille; kaikille, jotka sattuisivat kiinnostumaan. Aloittavana taiteilijana toivon vain, että tulevaisuudessa olisi mahdollista olla niin etuoikeutettu, että ajatukseni saisivat asun. Ympäröivä taiteen kenttä huikaisee mittasuhteillaan ja pistää nöyrtymään. Toisaalta näkemistään teoksista voi saada vauhtia omille ajatuksilleen. Joskus pelottaa, että mielessäni taide syrjäyttää ympäröivän maailman. Kuitenkin luulen, että taide voi olla se kieli, jolla selitän itselleni ympäristön, saan siitä otteen. Ja sen voin näyttää myös muille.
