Jaavan naamioteatteri – Topeng

Topeng on Jaavan harvinaiseksi käynyt naamioteatterin muoto. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on peräisin vuodelta 1058. Se lienee kehittynyt shamanistisesta rituaaliteatterista ja paikalliset kylämuodot ja hovien topeng-muunnelmat ovat olleet vuorovaikutussuhteessa halki vuosisatojen. Topengissa käytetään kasvoja hieman pienempiä puisia naamioita ja tanssijan liikekieli karakterisoi kunkin roolityypin olemuksen. Naamioiden tyylittely vastaa pitkälti wayang golek-nukkien estetiikkaa ja tyylittelyä. Yleisimmät topeng-teatterin aiheet ovat Ramayana, Mahabharata ja Prinssi Panjin seikkailut.

Topengista on monia paikallismuunnelmia. Keski-Jaavalla, Yogyakartan ja Surakartan kraton-hoveilla on omat hovi-topengin muotonsa, joskin suurimuotoiset hoviesitykset ovat nykyään erittäin harvinaisia. Itä-Jaavan itäisellä rannikolla sijaitsevalla Maduran saarella on oma topeng-traditionsa. Nykyään elinvoimaisimmin lienee sundalainen eli länsi-jaavalainen topeng-perinne.

Topengia esitetään nykyään useimmiten irrallisina tanssinumeroina, joista tunnetuimpia on Panjin tarinoista irroitettu rakastuneen kuningas Klonon (myös Klana, Kelana) tanssi, joka tunnetaan nimellä kiprah. Siinä useimmiten punaista, voimakkaan mieshahmon naamiota kantava tanssija esittää rakastuneen, turhamaisen miehen tuntemuksia ja valmistautumista rakkaimpansa kohtaamiseen. Topengissa hyödynnetään pitkälti samoja liiketekniikoita ja roolityyppejä kuin wayang wongissa.