## Teatterikorkeakoulun henkilöstötyövuosien määrä tuntiopettajat mukaan lukien oli viime vuonna 151.
Teatterikorkeakoulun tulevaisuusrahasto on helmikuussa vastaanottanut 200 000 euron lahjoituksen, jonka avulla voidaan...
Maaliskuun aikana esitetty musiikkiteatteriteos Etiäinen näytti suuntaa sille, mitä taideyliopistoyhteistyö...
Esiintymiskykyä on aiemmin pidetty lähinnä esittävien taiteiden ammattilaisten taitona. Esiintymistaitojen merkitys on kuitenkin kasvanut työelämässä. Onko nykyään jopa pakko "performoida itseään", jotta saisi työtä tai työpaikka pysyisi. Onko performointi työntekijöille jotakin vierasperäisen vastenmielistä?
Ladulta se alkoi ja ladulle se on päätynyt. Päärooli Kansallisteatterin Kansanhiihto-näytelmässä on Juha Varikselle kuin se Tour de Skin viimeinen nousu.
Aura Nurmi kirjoittaa Teatterikorkea-lehdessä (2/2011) kokemuksistaan Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa – erityisesti siitä huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunteesta...
Arion Methymnalainen päätti lähteä Kreikkaan Korintin kaupunkiin. Mukanaan Arionilla oli kaksi uutuutta, joita Kreikassa ei tuohon aikaan tunnettu: kirjoitustaito ja raha.
Teatterikorkeakoulussa on noin 50 jatko-opiskelijaa. Sarjassa tutustutaan heihin ja taiteelliseen tutkimukseen.