Ohjeita opettajalle

Vaccaj itse kertoi valinneensa kunkin runon suurella huolella ja kyseisestä tekstistä innoittuneena. Pedagogille tästä seuraa, että vaikka Metodo pratico onkin "vain" laulukoulu, hänen täytyy nähdä lyriikka työmaana, joka on yhdenvertainen sekä melodian että laulutekniikan kanssa.

Jotta runoilija Metastasiolle tehdään oikeutta on huomioitava ainakin seuraavat ajatukset

  • Lähtökohdaksi runojen kanssa työskennellessä voidaan ottaa Girolamo Crescentinin lausuma, jonka mukaan laulun täytyy imitoida puhetta.
  • Voimme myös pohtia Isaac Nathanin lausumaa, jonka mukaan se, mikä kuulostaa kömpelöltä ja rumalta luettaessa, osoittautuu kaksinverroin sellaiseksi laulettaessa
  • Marcello Perrino on sitä mieltä, että laulaja ei saa koskaan laulaa lukematta ensin sanoja huolellisesti ja ymmärtämättä täysin mitä ne merkitsevät. Ilman tätä pohjatyötä laulaja ei voi ääntää tai ilmaista tekstiä kunnollisesti.

Käytännössä tämä tarkoittaa ajan käyttämistä kielelle ominaisen ääntämisen, lausumisen ja tekstin ymmärtämisen harjoittelua. Myös eri tyyleillä lukemista kannattaa harjoitella.

Mielenkiintoisia tapoja työskennellä laulujen kanssa

Hidas "japanilainen" lukeminen

Jokainen tavu saa saman painotuksen ja selkeyden tauolla erotettuna. Näin saadaan mahdollisuus levätä vokaalilla ja voidaan toivottavasti hallita sitä paremmin.

Pehmeä kuiskaus / äänetön artikulaatio

Oikein tehtynä harjoittaa konsonanttiäänteitä erinomaisella tavalla.

Suomalainen sanapainotus

Korostetaan johdonmukaisesti ensimmäistä tavua jokaisessa sanassa. Samalla todetaan missä kohdissa italiankieli on luontevasti "suomea".

Ranskalainen sanapainotus

Korostetaan johdonmukaisesti viimeistä tavua jokaisessa sanassa. Samalla todetaan missä kohdissa italiankieli on luontevasti "ranskaa".

"Laulava" legato

Luetaan ensin riveittäin ja sitten säkeistöittäin. Kuvitellaan tapahtumapaikaksi suuri näyttämö. Lukemisen pitää vaikuttaa sekä pateettiselta että teatraaliselta. Se auttaa oppilasta löytämään rajamaata puheen ja laulun välillä, mikä on pedagogisesti hedelmällistä. "Kannatellaan" puheääntä samalla tavalla kuin lauluääntäkin.

Legatolukeminen Vaccajn rytmissä

Yhdistetään lukeminen sävellykseen. Lukemista säestetään pianolla.

Lukeminen normaalilla puheäänellä

Otetaan huomioon sanapainotukset, jotka otaksuttavasti ovat olleet tärkeitä Metastasiolle.