Karttasivulle

GALLIALAINEN LINJA

Andriessen
Debussy
Elektronimusiikki
Glass
Grisey ja Murail
(spektrimusiikki)
Konkreettinen musiikki
Kurtag
Ligeti
Lutoslawski
Messiaen
Notaatio
Penderecki
Polyrytmit
Prokofjev
Pärt
Ravel
Reich
Sointiväri
Stravinsky
Tekstuurimusiikki
Tietokonemusiikki
Tonaalisuus
Xenakis

Karttasivulle

Haku

 

 
 

WITOLD LUTOSLAWSKI

(1913-1994, puolalainen)

Lutoslawskin 1960-luvun musiikki perustuu huolellisesti soitinnettuihin tekstuureihin, joiden vapaan väreilevä ilme syntyy aleatoriikasta (muusikot soittavat osuuksiaan toisistaan rytmisesti riippumatta).

Tekstuuritilanteet rakennusaineenaan Lutoslawski sommittelee johdonmukaisia ja dynaamisia muotokokonaisuuksia. Aleatoriset jaksot kontrastoituvat tarkkoihin metrisiin jaksoihin (esim. Livre pour orchestre).Tyypillisiä ovat kaksiosaiset loppupainotteiset muodot, joissa ensimmäinen puolisko on luonteeltaan epävarman kyselevä kun taas toisella on selkeä suunta: Hésitant - Direct (2. sinfonia, 1967). Lutoslawski onkin muodon mestari, ja kolmannella (1983) ja neljännellä (1992) sinfoniallaan hän asettui 1900-luvun merkittävimpien sinfonikkojen seuraan.

Aleatorinen kontrapunkti:

Kukin soittaa omassa tempossaan (yksilölliset rubato ja fermaatit) ja mahdollisesti kertaa osuuttaan niin kauan kunnes kapellimestari antaa merkin siirtyä seuraavaan jaksoon. Harmonia on huolella kontrolloitua: kullakin soittimella on oma sävelryhmänsä, oktaaveja ei esiinny jne.

Lutoslawskin keskeinen ilmaisuväline on huoliteltu ei-tonaalinen harmonia. 1960-luvun teoksissa se perustui tavallisesti 12-sävel-sointuihin (so. kaikki kromaattisen asteikon sävelet sis. sointuihin); 1980-luvulta alkaen, kun aleatorinen tekstuurimusiikki teki tilaa tarkemmin viivoin piirretylle motiiviselle ainekselle, myös harmonia tuli ohuemmaksi.

Kuuntele

Livre pour Orhestre (1968)
3. sinfonia (1983)

jn

alkuun

  bn