s. 1984 Espoo
Selaan läpi satoja kuvia tavoittaakseni tunnetta, jota en osaa edes tarkemmin määritellä. Piirtäminen on ihanaa. Aivan kuin ahkeran puuhastelun kautta pääsisi hetkeksi takaisin lapsuuden maailmaan. Työskentely sujuu hyvin, se poistaa joutilaisuuden aiheuttaman epämääräisen syyllisyyden tunteen. Kunpa ei milloinkaan tarvitsisi palata takaisin. Poissa ovat ne turhautumisen päivät, jolloin suunnittelen jo alan vaihtoa (taas). Silloin en voi sietää omia ajatuksiani, jotka hyökkäävät kimppuuni heti kun koetan keskittyä. Joskus taide tuntuu enemmän sairaudelta. Tänään annan työnteon täyttää kaikki aukkoni.
On pakko luottaa järjettömään, jos tahtoo edetä. On pakko hyväksyä päähänpistot, jotka tuntuvat oikeilta.
Pidän aika banaaleista asioista, räiskintäpeleistä ja fantasiaelokuvista. Tekemiseen liittyy tietty lapsenmielisyys, jota vaalin itsessäni. Nostalgia on traagista, lapsuutta ei koskaan voi saada takaisin. Pidän kauniista ja kammottavista asioista, jotka usein kätkevät toisensa sisäänsä. Viattomuuden ihannoiminen on vaarallista. Lapset ovat julmia viattomuudessaan.
