s. 1978 Lahti
PUHALLUS
Isä jätti auton metsän taakse ilmaiselle parkkialueelle, näin hän teki aina säästääkseen pysäköintimaksuissa. Koskaan hän ei ollut niin epärehellinen, että olisi jättänyt maksamatta. Ei, se ei kuulunut hänen tapoihinsa. Kiltti hän oli.
Nyt kuitenkin oli aika lähteä. Lentokone ei odottaisi. En tiedä miksi meillä oli niin paljon tavaraa, jokaisella oli vähintään yksi iso matkalaukku ja sen lisäksi toinen laukku. En myöskään tiennyt, mihin me viisi olimme lähdössä. En kysellyt, tuskin vastausta olisin edes saanut. Nyt oli kiire.
Puolessa välin matkaa jäimme äitini kanssa reilusti jälkeen muista. Aivan kuin tarkoituksella.
–– Minun olisi pitänyt kertoa tämä jo aiemmin. Äitini katsoi minua ja sanoi hentoisella äänellään. Samalla hän lyyhistyi pienelle sillalle polvieni juureen.
Muut menivät jo kaukana.
Siinä äitini nyt makasi. Nostin hänet ilmaan ja samalla huomasin hänen muuttuneen banaaniksi. Hyppäsimme junasta. Onneksi juna oli vanha länkkärimallinen juna, jossa ei ollut ovia. Hyppääminen oli helppoa.
Juoksimme muut kiinni ja näytin banaania, ei se tuntunut olevan mikään juttu muille. Joten, ei kai se ollut sitten minullekaan.
–– Ai niin siinä sitten kävi, isäni tokaisi, kuori banaanin ja söi sen.
Keskiviikko, 18. helmikuuta 2009
