s. 1975 Helsinki
Ajattelen eri medioita työkaluina, joita voin yhdistellä vapaasti, tuodessani esille teoksen perustavaa ideaa. Koen että taiteen tehtävä on yhteiskunnallinen, eikä sitoutunut formalistisiin muotoseikkoihin. Työlläni on lähtökohta, josta se lähtee kehittymään merkityksellisen ajatuksen ja piilotajuisten projektioiden ajamana, ollen koko ajan muutostilassa ja vaikutteille altis.
Maalaan, teen videotaidetta, installaatioita, performansseja ja kollektiiviveistoksia.
Teokseni pyrkivät usein aktivoimaan yleisöä ja sijoittuvat julkiseen tilaan.
Mietin tekojeni ekologisuutta ja käytän usein teoksissani kierrätysmateriaaleja sekä löytöesineitä ja ihmisiä. Se liittyy myös prosessini avoimeen luonteeseen, jossa sattumat ja ajelehtiminen on sallittua, jopa toivottavaa.
Julkisen paikan ja siinä tapahtuvien tilanteiden tarkkailu avaa työhön uusia näkökenttiä ja päällekkäisiä ulottuvuuksia. Ne luovat myös yllätyksiä, joihin on toisinaan sopeuduttava nopeasti ja intuitiivisesti. Pidän muutoksesta minkä julkinen paikka mahdollistaa ja kuinka vanhan teon muistikuvat jäävät siihen elämään.
En silti ole galleriavastainen. Galleria on instituution mausoleumi ja vertautuu mielessäni kuolemaan, jonka käsittely on tärkeä lähtökohta myös omassa työssäni. Julkinen tila ja galleria muodostavat yhdessä kuun kaksi puolta. Gallerian pimeässä huoneessa on turvallista kun sitä vertaa julkiseen, villiin ja raadolliseen päivätilaan.
Opinnäytetyöni ”Paluu Medusan lautalle” on tässä villissä tilassa, kaupungin vesialueilla liikkuva, pääosin kierrätysmuovikanistereista rakennettu elävä installaatio. Sen lähteinä on kaksi maalausta: Theodor Gericaultin Medusan lautta (1819) ja Arnold Böcklinin Kuoleman saari (1883). Teos pyrkii siis olemaan sekä romanttinen että symbolinen merkki tässä ajassa. Se puhuu nykypäivän symbolein ihmisyydestä ja vertaa 200 vuotta vanhaa tositarinaa nykyhetkeen. Teosta voi tarkastella myös ikuisen paluun käsitteen kautta. Historiassa jo moneen kertaan tapahtuneilla ilmiöillä on tapana toistua.
Maalaan, teen videotaidetta, installaatioita, performansseja ja kollektiiviveistoksia.
Teokseni pyrkivät usein aktivoimaan yleisöä ja sijoittuvat julkiseen tilaan.
Mietin tekojeni ekologisuutta ja käytän usein teoksissani kierrätysmateriaaleja sekä löytöesineitä ja ihmisiä. Se liittyy myös prosessini avoimeen luonteeseen, jossa sattumat ja ajelehtiminen on sallittua, jopa toivottavaa.
Julkisen paikan ja siinä tapahtuvien tilanteiden tarkkailu avaa työhön uusia näkökenttiä ja päällekkäisiä ulottuvuuksia. Ne luovat myös yllätyksiä, joihin on toisinaan sopeuduttava nopeasti ja intuitiivisesti. Pidän muutoksesta minkä julkinen paikka mahdollistaa ja kuinka vanhan teon muistikuvat jäävät siihen elämään.
En silti ole galleriavastainen. Galleria on instituution mausoleumi ja vertautuu mielessäni kuolemaan, jonka käsittely on tärkeä lähtökohta myös omassa työssäni. Julkinen tila ja galleria muodostavat yhdessä kuun kaksi puolta. Gallerian pimeässä huoneessa on turvallista kun sitä vertaa julkiseen, villiin ja raadolliseen päivätilaan.
Opinnäytetyöni ”Paluu Medusan lautalle” on tässä villissä tilassa, kaupungin vesialueilla liikkuva, pääosin kierrätysmuovikanistereista rakennettu elävä installaatio. Sen lähteinä on kaksi maalausta: Theodor Gericaultin Medusan lautta (1819) ja Arnold Böcklinin Kuoleman saari (1883). Teos pyrkii siis olemaan sekä romanttinen että symbolinen merkki tässä ajassa. Se puhuu nykypäivän symbolein ihmisyydestä ja vertaa 200 vuotta vanhaa tositarinaa nykyhetkeen. Teosta voi tarkastella myös ikuisen paluun käsitteen kautta. Historiassa jo moneen kertaan tapahtuneilla ilmiöillä on tapana toistua.
