Jotain uutta, vanhaa, lainattua ja sinistä..

”..On tyhjänpäiväistä louskuttaa siitä onko performance- taide elossa vai kuollut. Samoin siitä onko se kuvataidetta tai teatteria, ja siitä minkälajinen performance voi olla ”hyvää”. Kuin vanha vitsi: sokeat kuvailemassa elefanttia. Ensinnäkin: Koko taiteen käsite räjähti pirstaleiksi lopullisesti 60-luvulla. Joka ei käsitä vieläkään Duchampin, Cagen ja Fluxuksen opetusta taiteen uusista vaatteista, lukkiutukoon tutkijankammioon, tai etsiköön paikkansa museosta.

Toiseksi: taiteiden välisten rajojen vetäminen on kuin viivan piirtäminen virtaavaan veteen.

Kolmanneksi: performancea on aina ollut, eikä se kuole ennen ihmistä. Intuitioni sanoo, että ero Cro-Magnon ́n ihmisten ja meidän välillä on pieni. Valtavaksi nähdyt erot ovat trivaaleja, kulttuurisen oppimisen ja sopeutumisen merkkejä. Emme voi tietää millaista musiikkia he tekivät. Mutta joitain tilataideteoksia on osittain säilynyt. Puhutaan Lascaux ́n tai Altamiran upeista luolamaalauksista - roskaa, eivät ne ole maalauksia. Koko luolakompleksi on yksi tilateos, performanssien foorumi. Niitä performansseja on tapana lokeroida rituaaleiksi, ja niitä tilateoksia sakraalitiloiksi. Yhdentekevää.

Yhdentekevää myös, että näistä varhaisimmista performansseista, tai opereteista, tai pakanallisista menoista, näistä yhteisön elämän olennaisista osista eriytyvät ns. taiteet ja uskonto niihin lokeroihin mistä aikamme spesialistit osaavat niitä hakea, jos joskus sattuisivat tarvitsemaan. Mutta mistä tuli idea, mistä tarve - mistä lähti ihmisessä rituaali?”

Lainaus: Taidehalli 85, Performance. Lau- ri Nykopp: Kuin Espanja olen sidoksissa menneisyyteeni