Jaakko Pallasvuo
1987, Lohja
kuvanveisto
”27-vuotiaana elät elämäsi kiireisintä aikaa, et vain tiedä sitä vielä. Kuusi vuotta myöhemmin istut yksin puistossa Aasiassa ja ihmettelet kuinka saavutit kaiken niin helposti mutta silti vaikeasti. Teosten tekeminen oli helpointa. Täyttäessäsi 40 vuotta mietit huvittuneena kuinka et ole oikeastaan muuttunut tai kasvanut, siedät vain kaaosta paremmin kuin ennen. Pelkäät silti jatkuvasti muuttuvasi epäajankohtaiseksi. 68-vuotiaana teet parhaat teoksesi. Olet onnistunut luomaan niin selväpiirteisen tarinan elämästäsi että toisinaan et viitsisi elää sitä. Kun olet 93-vuotias, joku soittaa sinulle Kuvataideakatemiasta. Hänen äänensä kuulostaa vieraalta, englannin lausumisensa kuin muisto kylmistä talvista ja laiskottelusta. Sinua pyydetään luennoitsijaksi. Hyräilet puhelimeen pienen laulun, toivoen että he tajusivat nauhoittaa sen sillä olet kuolemaisillasi. Ihmiset pitävät elettäsi ylimielisenä mutta olet jo kaukana poissa ja väärinymmärretty viimeisen kerran.”
-Kimmo Modig