BÉLA BARTÓK (1881-1945, unkarilainen)

Bartókin musiikkinäkemystä on kutsuttu nationalistiseksi erotukseksi kansallisromantiikasta. Bartók ei kansallisromantikkojen tapaan sovita kansanmusiikista otettuja melodioita klassisromanttiseen tyyliin sopiviksi vaan hän rakentaa sävelkielensä kansanmusiikista löytämiensä ja analysoimiensa ainesten pohjalta.

Hänen suhteensa kansanmusiikkiin oli paitsi taiteellinen myös tieteellinen: hän aloitti kansanmusiikin keräilyn fonografin ja transkriptioiden avulla v. 1906. Hän perehtyi Unkarin lisäksi myös mm. Bulgarian, Romanian, Slovakian ja Pohjois-Afrikan aitoon kansanmusiikkiin.

Bartók oli huomattava pianisti (Budapestin konservatorion professori v. 1907). Varhaisessa sävellystuotannossa ovat kuultavissa vaikutteet mm. Debussyltä ja myöhäiseltä Lisztiltä (symbolistinen ooppera Herttua Siniparran linna, 1911, balettipantomiimi Ihmeellinen mandariini, 1919). Vuonna 1940 Bartók muutti fasismin alta Yhdysvaltoihin, jossa hän sävelsi suosituimpiin teoksiinsa kuuluvan Konserton orkesterille.

Moodit

Duuri- ja molliasteikkojen sijasta Bartókin sävelkieli perustuu yleensä moodeihin. Kirkkosävellajien lisäksi hän käyttää mm. pentatoniikkaa ja kokosävelasteikkoa. Modaalisuus on kansanmusiikin perua.

Eräät suosimansa soinnut Bartók johtaa niinikään kansanmusiikin melodiikasta. Näitä ovat septimin konsonanssina sisältävä sointu sekä myös atonaalisessa musiikissa tyypillinen kvartti-tritonus-sointu. Viimeksimainittu sisältyy lyydiseen moodiin, joka on tavallinen esim. slovakialaisessa kansanmusiikissa.

Polymodaalisuus

Usean moodin yhtäaikainen käyttö eli polymodaalisuus johtaa kromatiikkaan (esim. sekä pienen että suuren terssin sisältävä duurimollisointu). Paikoin Bartókin sävelyhdistelmät ovat erittäin dissonoivia. Hän tulee lähelle atonaalisuutta, mutta sävelkielen perustana ovat moodit. Kromaattisimmisakin jaksoissa jokin sävel on keskussävel, joten Bartókin musiikki on laajassa mielessä tonaalista.

Rytmit

Bartókin rikas rytmiikka polyrytmeineen ja vaihtuvine tahtilajeineen on sukua neoklassismille. Mutta jälleen lähtökohta on kansanmusiikissa: tahtilajinvaihdokset ja epäsäännölliset jaot ammentavat mm. romanialaisista ja bulgarialaisista tanssirytmeistä ja arabialaisen musiikin ostinatoista.

Soitinnus

Soitinnuksessaan Bartók hyödyntää lyömäsoittimia. Tanssillisessa musiikissaan soittimien käsittely on ylipäätään yleensäkin perkussiivisen iskevää, eräissä pianosävellyksissä (Allegro barbaro) suorastaan aggressiivista.

Satsi ja muoto

Bartókin muotoajattelu on klassista: perustana on temaattisuus, keskitettyyn motiivitekniikkaan perustuva kehittely. Useissa laajoissa teoksissa osat muodostavat symmetrisen kaaren (A B C B’ A’). Sävelkudos on usein kontrapunktinen erilaisine kaanonsommitelmineen.

Sävellyksiä

1900-luvun tärkein jousikvartettojen sarja (No.1-6),
kolme pianokonserttoa,
2 viulukonserttoa,
Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle (1936),
Sonaatti kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille (1937).

Kuuntele

Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle (1936)
Jousikvartetto no. 5 (1934)

jn

alkuun