Heini Aho

s. 1979 Turku


WORLD IS NOT AS YOU ARE

Sepittelin valheellisia tarinoita nuorempana. Nautin huomion ohjaamisesta, siitä, miten äkillisen valokeilan valaisema uusi puheenaihe ilmestyi tyhjästä. Nykyään arvostan suuria tarinankertojia, kykyä houkutella katsojia mukaan turvalliseen, ilmiselvään illuusioon toisesta todellisuudesta. En halua piilotella ja sepitellä jälkiäni, vaan taiteellisen työskentelyn tulisi säilyttää mielenkiintoisuutensa avoimena ja helposti lähestyttävänä.

Rakennan kolmiulotteisen teoksen suljettuun tilaan. Sitä pääsee tarkastelemaan vain osittaisen heijastuksen kautta. Suurikokoinen materiaalimassa paljastuu kokoonsa nähden pienen peilin kautta ja irtautuu raskaasta olemuksestaan. 

Aisteja rauhoittava tuijotus heijastukseen mahdollistaa oman suhteen tarkastelemista kaikkeen ja kaikkeuteen. Sen sijaan, että pyrimme lukemaan ja purkamaan näkemäämme vimmatusti, voimme heittäytyä ja irtautua rajallisesta ajasta.

Onneksi ei ole väliä, mitä asioista ajatellaan, ne ovat olemassa myös ilman ajatuksia ja tarinoita. 

Â