WITOLD
LUTOSLAWSKI
(1913-1994,
puolalainen)
Lutoslawskin
1960-luvun musiikki perustuu huolellisesti soitinnettuihin tekstuureihin,
joiden vapaan väreilevä ilme syntyy aleatoriikasta
(muusikot soittavat osuuksiaan toisistaan rytmisesti riippumatta).
Tekstuuritilanteet
rakennusaineenaan Lutoslawski sommittelee johdonmukaisia ja dynaamisia
muotokokonaisuuksia. Aleatoriset jaksot kontrastoituvat tarkkoihin
metrisiin jaksoihin (esim. Livre pour orchestre).Tyypillisiä
ovat kaksiosaiset loppupainotteiset muodot, joissa ensimmäinen
puolisko on luonteeltaan epävarman kyselevä kun taas toisella
on selkeä suunta: Hésitant - Direct (2. sinfonia,
1967). Lutoslawski onkin muodon mestari, ja kolmannella (1983) ja
neljännellä (1992) sinfoniallaan hän asettui 1900-luvun
merkittävimpien sinfonikkojen seuraan.
Aleatorinen
kontrapunkti:
Kukin
soittaa omassa tempossaan (yksilölliset rubato ja fermaatit)
ja mahdollisesti kertaa osuuttaan niin kauan kunnes kapellimestari
antaa merkin siirtyä seuraavaan jaksoon. Harmonia on huolella
kontrolloitua: kullakin soittimella on oma sävelryhmänsä,
oktaaveja ei esiinny jne.
Lutoslawskin
keskeinen ilmaisuväline on huoliteltu ei-tonaalinen harmonia.
1960-luvun teoksissa se perustui tavallisesti 12-sävel-sointuihin
(so. kaikki kromaattisen asteikon sävelet sis. sointuihin);
1980-luvulta alkaen, kun aleatorinen tekstuurimusiikki
teki tilaa tarkemmin viivoin piirretylle motiiviselle ainekselle,
myös harmonia tuli ohuemmaksi.
Kuuntele
Livre
pour Orhestre (1968)
3. sinfonia (1983)
jn
alkuun
|